maanantai 19. maaliskuuta 2018

Talven taittumista kevääseen

Maaliskuun loppu jo häämöttää. Mehän tätä olemme kuumeisesti odottaneet, koska se tietää paimennusleiriä Saajománnuun. Enää viikko odotusta jäljellä. Tuleva kevät sisältää paimunnusta hieman enemmänkin, sillä Riipin kanssa pääsimme poropaimennustestiin. Porokoirakerhon järjestämä poropaimennustapahtuma järjestetään Kittilän Urakkapuljun erotusaidalla.

Jäällä on ollut tilaa temmeltää. Lauma kasassa.


Meidän talvi on pitänyt sisällään lisää hiihtelyä. Nonan kanssa kävimme hiihtelemässä Kangasalalla 25.2. bordercollieiden rotumestaruuskokeessa. Nona nappasi neljännen rotumestaruuden sijoittumalla toiseksi tuossa kokeessa. Voittaja oli meille tuttu kilpakumppani belgianpaimenkoira malinois, joka on ohjaajansa kanssa yltänyt tänä vuonna selvästi elämänsä parhaimpaan kuntoon. Nonan kanssa jäimme voittajalle 15 sekunttia. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata, että meidän vauhti Nonan kanssa oli hyvin kilpailukelpoinen B-luokan koiriin.
Bordercollieiden valjakkohiihdon rotumestari 2018

Rotumestaruuksien jälkeen vuorossa oli talven kohokohta eli valjakkohiihdon SM-kisat Keminmaalla 3.-4.3. Meidän treenejä oli hieman sotkenut kylmät kelit, sillä pakkanen laski iltaisin aina -20 asteeseen. Onneksi pääsimme ottamaan viimeistelyt päiväsellä, jolloin ei ollut liian viileetä. Meillä on myös onneksemme mahdollisuus hyödyntää uintia osana treenejä.
Kisapaikalle pääsimme perjantaina, jolloin kävin itse tutustumassa rataan. Se oli itse asiassa lähes sama kuin vuonna 2014 Nonan ja minun ensimmäisessä hiihtostartissa. Rata sisälti yhden todella haastavan nousun sekä muutamia hyvin hiihdettäviä, mutta pitkiä ylämäkiä. Näiden ohella mukana oli sitten myös pari kovavauhtista alamäkeä sekä muutamia loivia alamäkiä. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että rata olisi koiralle melko haastava sillä töitä oli tehtävä koko ajan. Meillä Nonan kanssa alamäet ovat yksi vahvuus, sillä Nona on hyvin vauhdikas juoksija kokoonsa nähden. Ylämäet ovat pieni haaste, sillä vetovoimaa ei Nonalta löydy niin paljoa kuin isommilta voimakkaammilta kilpakumppaneilta ja helposti niissä menee sitten hapoille, joka voi syödä vauhtia alamäissä. Minun tehtävä siis olisi auttaa ja pitää vauhtia yllä ylämäissä.
Naiset C luokkaan osallistui huimat 18 koirakkoa. Alkuspekulointina olin tullut tulokseen, että mitaliin sai todella tehdä töitä, sillä mukana oli todella hyviä hiihtäjiä, joilla oli isompia ja vahvempia koiria. Pahin kilpakumppani lähti meidän eteen, joten jo maaliin tullessa oli pieni käsitys siitä, että meidän vauhti ei riittänyt ihan samaan. Nonan kanssa kyllä yritimme tehdä parhaamme ja mielestämme sen teimme. Silti tuloksien tullessa jäi harmittamaan se yksi sekunnin kymmenys, jonka hävisimme hopeasta. Sijoituimme siis sijalle 3. Voittoon juoksi tuo malinois, joka jo tiedettiin kovaksi menijäksi ja pesi hiihtäjänsä kanssa meidät jo Kangasalalla. Hopealle kiilasi sitten uusi tuttavuus, malinois narttu, jota ohjasi kokenut kilpahiihtäjä. Voitimme tämän koirakon vielä kympin kisassa, mutta viiden kilometrin matkalla koiralla säilyi vielä motivaatio ja vauhti loppuun asti. Harmittava yksi sekunnin kymmenysosa! Mutta tätä on kilpaurheilu ja kello on armoton. SM-pronssi kyllä täydensi meidän mitalikaappia, sillä henkilökohtaiselta matkalta meillä ei vielä sellaista ollut.

Sunnuntaina hiihdimme viestiä miehet A sarjassa. Sain testattavaksi seurakaverien nuoren seisoja nartun Islan. Hiihdimme Islan kanssa ankkuriosuuden. Vaikka joukkuemme ei ihan kärkikahinoihin yltänyt, niin oli ilahduttavaa katsoa tuloksista, että hiihdimme Islan kanssa päivän nopeimman ajan ja mukana oli myös Suomen kuumin kärki. Huikea fiilis oli kyllä Islan kanssa mennä, vaikka se vanha kilpahiihtäjä itsessä heräsi ja täysiä oli painettava, joten hirmuisesti en ehtinyt nauttia vauhdin hurmasta.

Hiihtokausi paketointiin 10.3. Oulussa kymppikisoilla. Paana oli sama kuin helmikuussa, mutta keli oli selvästi raskaampi. Nonan kanssa saimme taas hyvän ehjän suorituksen, vaikkakin toinen kierros oli Nonalle selvästi raskas. Täytyy kyllä ihailla tuota sinnikkyyttä tuossa koirassa. Periksi se ei väsymykselle antanut kuin vasta maaliin päästyään. Kymppi taittui aikaan 21:32, joka oli mukavan vertailukelpoinen myös B-luokan koirien kanssa. Kisa toi myös sen kaivatun toisen vetosertin eli Nona olisi yhtä sertiä vaille vetovalio! Ensi talven tavoite on siis selvä.
Oulussa oli tarjolla myös epävirallinen harrastussarja ja pienenä päähänpistona ilmoitin Riipin sinne mukaan. Riipi ei kyllä ollut oikein valmis viiden kilometrin matkaan, sillä treenikilometrejä ei ole juuri kertynyt. Yllättäen Riipi kuitenkin hoiti ensimmäisen kilometrin varsin mallikkaasti naru tiukalla juoksien. Riipi myös ohitti kisapaikan yllättävän hyvin, sillä uskoin, että juoksu loppuu siihen. Myös koirakon ohituksen Riipi hoiti moitteetta, vaikka tässä vaiheessa juoksu oli jo vähän lönköttelyä. Seuraavat kilometrit mentiinkin vierekkäin juosten ja hiihtäen. Riipi vähän koko ajan varmisteli, että vieläkö pitää jatkaa. Huomasi selvästi, että uudessa tilanteessa pieni epävarmuus iski. Hankalaksi tässä teki sen, että Riipi halusi väistää laitaan, jolloin naru hankaloitti omaa hiihtämistä ja muutaman kerran pieni koira humpsahti hankeen, kun paana petti jalkojen alta. Keskivaiheilla Riipi otti taas pienen vetospurtin, juoksi vauhdikkaan alamäen hienosti ja kiskoi ylämäen narukireellä. Loppumatkalla taas ajottain iski epävarmuus ja vähän varmaan jo pieni väsykin, mutta maaliin otettiin taas hieno loppukiri. Kokonaisuutena Riipi suoriutui varsin mallikkaasti suorituksestaan. Parannettavaa vielä jäi, mutta Riipille oli varmasti hyvin opettavainen kokemus. Riipi juoksi koko matkan laukalla, joten sinnikkyyttä löytyy hänestäkin. Nyt käväälle syksylle yritämme saada jonkun juoksustartin, niin varmuutta tekemiseen kehittyisi.

Nona saapuu maaliin.
Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala

Riipin lähtö, Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala

Riipin loppukiri, Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Vuosi 2018

Niin se vaan on vuosi 2018 jo kohta helmikuun puolessa välissä. Uuden vuoden kunniaksi päivitellään hieman meidän kuulumisia. Hirmuisen aktiivista harrastuselämää ei olla vietetty, koska allekirjoittanut on aloittanut opiskelut sekä yrityshommat. No opiskelut kyllä ovat hieman koirailuun liittyviä sillä minusta pitäisi tulla koirahieroja ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen. Opiskelut alkoivat Kajaanin ammattiopistossa tammikuun loppupuolella. Yrittäminenkin on varsin koiramaista, sillä tätä nykyä tämä uimaope opettaa myös koiria uimaan Koirakylpylä AaltoTassussa.

Näiden asioiden myötä on toki meidän lauma joutunut ja päässyt uimaan sekä vatkattavaksi ja palpoitavaksi. Porokoirat eivät ihan aina ole arvostaneet kastelua, vaikkakin Riipi ja Manu jo vähän innostuivat uimisesta. Ruska puolestaan on ollut hieman haasteellisempi saada innostumaan uimisesta. Kuuliaisena koirana kuitenkin ui tarpeen tullen, mutta vain omalla tyylillään.

Uimarit
Ruska keskittyy tarkasti. Vähän jännittääkin.

Manu kauhoo kauniisti koiraa, mutta kuvaaminen pahoittaa mielen.
Nona on onnessaan kun pääsee uimasille.

Riipi on varsin taitava kropan hallitsija vedessäkin.
Meidän alkuvuosi on pitkälti mennyt veto- ja hiihtotreenien merkeissä. Nonan kanssa starttasimme kisakauden eilen Ylikiimingin baanalla. Tuo startti oli meille varsin jännittävä, sillä matkana oli 10km. Onneksemme saimme hiihtää omassa sarjassa eli naiset C luokassa. Kisat tai oikeammin SPKL:n valjakkohiihtokoe oli niin sanotusti sertikisat, sillä valionarvoon tarvittavan matkan tulee olla vähintää 10 km. Yleensä näitä matkoja ei ole ollut tarjolla meidän sarjassa ja A luokassa seisojien kanssa emme välttämättä pysy samassa vauhdissa. Minua jännitti todella paljon se, miten Nona jaksaa yhtäjaksoisesti koko matkan sekä toki se, miten itse jaksasin avustaa Nonan menoa. Nonalla kuin ei hirmuisesti ole tuota vetovoimaa, niin minun tulisi auttaa koiraa mahdollisimman paljon, etenkin ylämäissä, joissa voima korostuu. Myös kierrokselle lähtö vähän mietitytti, sillä baana oli Nonalle ennestään tuttu ja välillä tuo pikkukoira ajattelee ihan liikaa silloin kuin ei tarvisi. Pelkoni osoittautuivat onnekseni turhiksi, sillä Nona juoksi hienosti kokonaiset kaksi kierrosta. Toisella kierroksella huomasi kyllä, että väsy painaa, mutta periksi tuo pikkusinni ei antanut. Muutaman ohituksenkin teimme matkan varrella.

Toiselle kierrokselle kurvaamassa.
Kuva Saara Loukkola
Tulokset kertoivat meille, että menimme luokassamme nopeinta vauhtia. 10 kilometriä taittui meillä aikaan 20,41 varsin helpolla baanalla. Voitto toi kuitenkin sen kovasti halutun vetosertin eli vetovaliokello tikittäsi nyt. Tulos oli kokonaisuutenaan varsin ilahduttava ja osoitus siitä, että treenit ovat olleet tuottavia. Iso kiitos siitä kuuluu loistavalle treeniporukalle. Seuraavat kisat meillä on Kangasalalla, jossa olisi bordercollieiden rotumestaruuskoe. Sen jälkeen onkin vuorossa SM-karkelot Keminmaalla.
Kohti maalia ja ensimäistä vetosertiä.
Kuva Saara Loukkola
 Riipi ja Manu ovat myös vähän makustelleet vetohommia. Riipin kanssa olemme joutuneet palaamaan paljon taaksepäin, sillä syksyllä pieni pehmeä koira koki vähän ikäviä asioita vetotreeneissä. Tämän seurauksena vetohalut ovat olleet vähän hukassa, mutta nyt näyttää taas valoisammalta. Riipi ja Manu ovat olleet toisilleen jäniksinä, sillä olemme rakentaneet Riipillä halua juosta antamalla sen juosta vapaana palkalle. Ja Riipihän onkin painellut hirmuista kyytiä, jospa saataisiin se halu kanavoitua myös vetoon. Manulle Riipi on toiminnut hyvin kirittäjänä ja jäniksenä, joten herrakoirasta on kehittynyt ihan varteenotettava vetokoira. Välillä Riipi ja Manu ovat menneet myös kaksivaljakolla. Matkat ovat olleet todella lyhyitä, mutta olen halunnutkin panostaa vielä siihen mielentilaan ja haluun juosta.

Muutamat aksatreenit olemme käyneet kopasemassa Nonan ja Riipin kanssa. Nonan kanssa ollaan aika hukassa ohjauksen rytmityksen kanssa ja onpa tuo vauhtihirmu vähän unohtanut esteiden suorittamiskriteeritkin. Toiveena olisi päästä hiihtokauden jälkeen työstämään agilityä enemmän. Riipin kanssa on aloitettu kontaktien opettelu. Keppien suhteen täytyisi myös aktivoitua, mahtaa Riipikin jo olla unohtanut sen pienen ajatuksen mikä viime vuoden alussa opeteltiin.

Kevään aikana pääsemme myös käymään poroaidalla paimennushommissa, sillä maaliskuussa on odotettu poropaimennusleiri. Kovasti myös haluaisin saada jonkun porokoirista Porokoirakerhon taipumustestiin, mutta saapa nähdä suosiiko arpaonni.

Rilla neiti (R. Ihana Into)
Vuoden vaihteessa meillä kävi sijoitustyttö Rilla hoidossa. Rillasta oli kasvanut varsin virkeä, vauhdikas ja energinen lapinporokoiran alku. Rilla sopeutui hurjan hienosti meidän laumaan ja arkeen. Vaikka tytöllä oli kovasti vauhtia, niin varsin oppivainen ja kiltti hän osasi myös olla.

Tämän vuoden kohokohtiin kuulunee myös Manun joulukuiset treffailut suloisen rotuunotetun Unnan kanssa. Tuosta lemmenlomasta syntyi 7 lapinporokoiran alkua tammikuun lopulla. Pennut syntyivät Pilvipolun kenneliin. Kävin kurkistamassa pentusia viime perjantaina ja olihan ne jo hurjan söpöjä. Meidän etälauma kasvaa yhden poikasen myötä, sillä yksi seitsemästä veljeksestä tulee sijoitukseen.
Pennuista enemmän täältä: Maatiasmuorin tarinoita

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kesämenoja

Kesä on jo pitkällä, vaikka nyt hetkeen taas ei ole lämpöä ollutkaan. Lappalaisille tämä tietenkin sopii vallan mainiosti, mutta uimaan ei olla tohdittu lähteä, kun meidän uimamaisteri Nonakin on majaillut hoidossa.

Kesäohjelmaa ei ole juurikaan ollut koiraharrastusten osalta, mutta pennut ovat saapuneet tilatusti. Pikku piltit syntyivät perjantaina 16.6. ja ovat juuri pari viikkoa vanhoja. Tällä hetkellä opetellaan kovasti kävelemään, ihmetellään avauvia näkymiä sekä höristellään äänille. Pienistä tissitakiaisista alkaa kuoriutumaan koiranalkuja ja välillä joku yrittää jopa sanoa "hau".

Pentujen tähän maailmaan tulo sujui onneksemme ongelmitta, vaikkakin edellinen yö jännättiin jo kovasti tapahtumia. Lämmöt nimittäin laski keskiviikko iltana. Ensimmäinen piltti saapui kymmentä vaille kahdeksan perjantai aamuna ja viimeinen kahtakymmentä vaille kaksitoista. Pentuja tuli yhteensä kuusi, joista viisi oli narttuja ja yksi uros. Työnimikseen piltit saivat huippuimet. Virallisia nimiä vähän vielä työstetään, mutta Onnen Tunteet - teemalla mennään.

Tässäpä kuvat pikku pilteistä:

Ensimmäisenä syntynyt Eve, narttu

Toisena tullut musta tyttö Saana
Kolmantena tullut uros Levi


Neljäntenä saapunut Etna, narttu

Viidentenä tullut Kea, narttu

Kuudentana ja viimeisenä saapunut Halti, narttu

Pentujen ollessa vielä pieniä ei olla juurikaan pörräilty missään harrastuksissa. Toukokuussa käytiin Riipin kanssa kuitenkin paimennuskurssilla Koiranotkon tilalla. On meillä vielä paljon opittavaa, että osaisimme kuljetella lampaita haluttuun paikkaan yhdessä. Riipille oli todella hankalaa jäädä tasapainoon yksin. Poispäinkuljetuksella se taas työsti laumaa todella hienosti. Jatkamme opintoja vielä heinäkuussa, koska tuo pieni eläin on välillä ihan liian ajattelevainen. Yhdellä kerralla pääsimme myös pentujen isikoira Manun kanssa kokeilemaan lampailla. Manu on käynnyt kertaalleen poroilla opettelemassa niiden liikuttelua. Manulta löytyi valtavan hieno moottori työstää laumaa. Herralla oli todella suuri halu pysäyttää lauma eili kiertää eteen. Manu myös käytti kovasti silmää lauman hallintaan. Voi vitsi, Manu teki kyllä suuren vaikutuksen minuun. Olisipa mukavaa  päästä näkemään Manua enemmänkin paimennushommissa.

Manu on tosiaan majaillut meidän mukana keväästä lähtien. Vähän on välillä ollut tunteet pinnassa, kun Riipin ja Ruskan kiimat sattuivat kesäkuun alkuun. Onneksemme yöunia ei ole tarvinut menettää, mutta järjen käyttö on herrakoiralla ollut välillä ameeban tasolla. Voi noita poikia!

Kesäesa Manu kesäillassa

Keskikesän juhla eli juhannus sujui meillä rauhallisesti. Kävimme ihailemassa kesäiltoja sekä ihmettelimme pilttejä. Kuvastodisteita kertyi juhannusajalta:

Veden ääreen oli päästävä.
Laiturivahdit.

Kävimme tutustumassa Nerkoon kanavalla.
Ihanan seesteinen paikka.


Ruska kesätyttönä

Riipin kesäkuva
Juhannusaaton kesätytöt

Äitikoira Taika jaksaa hymyillä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Takaumia talven riennoista

Kun tuo kesä pikkuhiljaa alkaa tehdä tuloaan ja suurin osa lumista on jo sulanut, niin voimme muistella talven kohokohtia.

Meidän vuosi alkoi rauhallisesti. Kukaan ei onnekseen järkyttynyt raketeista, vaikka Nonaa ensimmäiset poksaukset hämmensivät, kun olimme vielä ulkoilemassa jäällä. Uuden vuoden alkuun kävimme Lappalaiskoirien hyppytekniikka kurssilla Ylöjärvellä Riipin ja Ruskan kanssa.

Talven hiihtokausi aloitettiin kotikisoilla valjakkohiihdon Sprintin SM-karkeloilla. Jotenkin olimme seurakaverin kanssa keksineet vaihtaa koiria, joten kisasin itse naisten A-sarjassa seisoja Muikun kanssa. Muista vuosista poiketen tälle vuodelle seuraani liittyi Suomen parhaimpia menijöitä, joilta löytyi hieman vahvempaa kaliberia olevat kisakoirat. Muikun kanssa taistelimme finaalissa pronssista, mutta matka ei vaan riittänyt ja meidän oli tyytyminen neljänteen sijaan. Vähän kirpaisi, mutta toisaalta tulos oli odotettu, koska lajissa se veturi on isossa roolissa. Muikun kanssa kyllä annoimme kaikkemme ja oli ihanaa työskennellä koiran kanssa, joka rakastaa hommaansa. Nona vuorostaan kisasi miesten C-sarjassa, johon oli ilmaantunut myös varsin kova taso. Nona sai finaaliin todella huonon lähdön ja jäi kärkikolmikon taakse selvästi. Mutta niin vaan tuo pikkukiituri yhdessä suksijan kanssa kirivät pronssille. Nonan neljäs SM-mitali henkilökohtaisessa kisassa.

Talvella piipahdettiin myös muutama kyläkisa Ylikiimingissä ja Lieksassa. Siellä Nona toimi normaalimatkalla loistavasti ja pokkasi naisten C-sarjassa luokkavoitot. Vauhti oli myös mukavan vertailukelpoista suurempiin vetureihin. Hiihtokausi päätettiin Lieksan SM-hiihtoihin maaliskuun puolessa välissä. Siellä oli luvassa ensin henkilökohtainen matka ja seuraavana päivänä viestit. Huikea pikkukoira näytti tuttua varmuutta ladulla ja kiiti maaliin asti vauhdikkaasti tuolla vaativalla radalla. Tulokset kertoivat meille, että vauhti riitti kuin riittikin ykköstilaan kymmenen sekunnin turvin. Nonasta siis taas Suomen Mestari ja tittelirivi sai myös lisäyksen VKM-17. Seuraavan päivän viestissä meidän kohtaloksi koitui avausosuus, koska Nonaan voi niin varmasti luottaa yhteislähdöissä. Se ei häiriinny toisista koirista, haluaa saada piikkipaikan, mutta ei lopeta juoksemista tiukassakaan kohdassa. Meidän joukkue kisasi B-luokassa. Meidän seurana lähdössä oli siis doppereita, noita lähes ponin kokoisia juoksijoita, joilta löytyy ulkoisia raameja vetoon. Lähtöluvan saatua ampaistiin matkaan ja ensimmäisen mäen päällä totesimme saaneen piikkipaikan. Siitä ei luovuttu ja tultiin vaihtoon ensimmäisinä. Myös muut joukkueen jäsenet hiihtivät oman osuutensa ykkösvauhtia, joten myös joukkuekisasta tuli kultaa. Huikea viikonloppu ja mukava päätös hiihtokaudelle. Uskomaton menijä on tuo meidän Nona, siitä varmaan kertoo jo kolminkertainen Suomen mestaruus.

Lieksa SM tulokset naiset C

Viestin tulokset

Lieksan SM-kisat
kuva Outi Pisto

Valjakkohiihdon Suomen Mestarit 2017
kuva Päivi Räikkönen

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevätkuulumia

Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo hyvän tovin. Kesä on jo kohta ovella ja meidän suurin kesätapahtuma on mahdolliset seuraavat Ruskaroihulaiset. Vielä hetken aikaa joudumme jännäämään tuleeko kesälle pennuntuoksua ja viipottavia tassuja.

Keväällä on touhuiltu ja puuhailtu toki eri harrasteluiden parissa. Koska kuvia matkan varrelta on kertynyt, niin antaa kuvien kertoa meidän kevätmenoista.

Puhti-poika kävi vappuna synnyinseuduillaan.
Puhti ja Ruska-äippä innostuivat pieneen vappuriehaan.


Veli ja sen sisko.
Toukokuun toinen viikonloppu vietettiin  Erätaika 2017 messuilla.
Mukana meidän porokoirat Ruska, Riipi ja Manu.

Manu-herra huhtikuisen raekuuron aikaan.

Taika-tyttö syötävän suloinen ja mahdottoman kiltti neitikoira.


Nona maaliskuun maisemissa.

Maaliskuun ilottelijat.


Vähän tunnelmia meidän menoista. Seuraavan kertaan jätetään sitten tammikuun ja helmikuun hurjastelut. Sieltä riittääkin kerrottavaa, sillä hiihtokausi Nonan kanssa oli taas vallan onnistunut. Kruunattiinhan Nona jälleen Suomen Mestariksi tällä kertaa ihan jopa normaalimatkalta. Myös Riipi alkaa olla varsin hyvin perillä vetohommista. Ensi syksylle toivomme pääsevämme jo kisaharjoitteluun ja ehkäpä ensi talvena kisoihin asti.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pentusuunnitelmia ja -haaveita keväälle


Kevään tuulet puhaltavat meille toivon mukaan uusia Ruskaroihulaisia.
Meille on tulossa jalostuslainaan herttainen ja suloinen Taika-tyttö (Pihlajamäen Onnetar). Valtavan suuret kiitokset Taikan omalle ihmiselle tästä yhteistyöstä. :)

Taikan kumppaniksi on valikoitunut meille hyvin rakas ja mieleinen poijan koltiainen, joka Manu Mainiona (Korpikairan Ikirouta) myös tunnetaan. 


Pihlajamäen Onnetar "Taika"  FI12402/13

B/B, 0/0, selkä kuvattu epävirallisesti ilman huomautettavaa
Silmät ok (01/17)
prcd-PRA kantaja
GSDII terve
Suorittanut MH-kuvauksen
Näyttelyista laatumaininta EH
Harrastustuloksia RTK1, rallytoko AVOHYV, toko ALO1
harrastaa myös paimennusta


Taika helmikuun hangilla



Taikan katse <3
Taika tarkkailemassa


Korpikairan Ikirouta "Manu" ER59380/12
B/B, 0/0
Silmät ok (10/16)
prcd-PRA terve
GSDII terve
Suorittanut MH-kuvauksen
Näyttelyistä laatumaininta EH
käynyt kokeilemassa paimennusta poroilla

Videoita Manusta:

Manun ja Riipin suoleikit 10/16
Manun 2.jälkitreeni
Manu & Riipi porotokan jäljillä


Manu totisena
kuva ElisaH

Manu pusukoira
kuva ElisaH.
Manu 
kuva ElisaH
Yhdistelmän vanhemmat omaavat mukavat ja miellyttävät luonteet, ilman arkuuksia tai pelkoja. Taika on erityisen mukava ja touhukas ilopilleri, joka osaa toimia hyvin järkevästi vieraidenkin koirien kanssa. Taika on hyvin kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, mutta se ei ole mitenkään erityisen ohjaajapehmeä tai nöyrä. Taikalla on lähes aina hyvä päivä ja se haluaisi aina rakastaa kaikkia ihmisiä. Ainoastaan odottaminen on Taikan mielestä erityisen ikävää ja siitä Taika jaksaakin aina muistuttaa.
Manu on hyvin yhteistyökykyinen, uskollinen ja ihmisläheinein, jolta löytyy mukavasti moottoria tehdä. Manu on aina valmis toimimaan, mutta osaa hyvin rauhoittua, kun sen aika on. Manu on melko nöyrä ihmistä kohtaan, mutta toisaaltaan hyvin vakaa ja tasapainoinen. Manulta löytyy vilkkautta ja reaktiivisuutta ja toisinaan herra on valmis toimimaan ennen kuin on edes tietoinen mitä on tekemässä. Manu tykkää hieman äijäillä toisille uroksille, mutta tappelemaan Manu ei halua alkaa ellei toinen osapuoli jätä muuta vaihtoehtoa. 


Yhdistelmän ajatuksena ja tavoitteen on säilyttää lapinporokoiran geenipooli mahdollisimman monimuotoisena ja laajana sekä säilyttää alkuperäiseen työtehtäviin soveltuvia käyttöominaisuuksia. Molemmat yhdistelmän koirat ovat tutustuneet paimentamiseen ja niiltä löytyy hyvin paimennustaipumusta sekä halua työskennellä yhdessä ihmisen kanssa. Molemmat ovat ulkomuodoltaan rodunomaisia ja hyvää tyyppiä ja osaltaan täydentävät toisiaan rakenteellisesti. Luonteeltaan molemmat edustavat erinomaisesti rotuaan ollen hyvin ystävällisiä ja ihmisläheisiä, oppivaisia, tarmokkaita ja työhaluisia sekä aktiivisia olematta kuitenkaan liian hektisiä tai hankalia.
Lisätietoja yhdistelmästä voi tiedustella:




ruskaroihun@gmail.com

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Syksyn kuulumiset

Hiljaista on ollut. Ei ole tarinan kertojaa löytynyt. Syksy alkaa olla takana päin ja talvi tekee tuloaan. Kovasti toivomme, että talvi ja lumet pysyvät nyt maassa kevääseen asti. Marraskuun alku alkoi hyvin lupavilla talvikeleillä, mutta sittenpä ne vesisateet tulivatkin.

Meillä on vietetty harrasteluiden osalta hiljaiseloa. Nona tekaisi heinäkuun lopulla sijoituspentunsa ja tätä nykyä ihka oma koira. Pentuprojekti sujui ilmeisesti hyvin ja neljä reipasta Nonanpoikasta valloittivat omat uudet kotinsa. Oli ne kyllä valtavan ihania ja melkeen sorruin, mutta onneksi viimeinenkin poikanen löysi oman kodin. Nonan kanssa on sitten mammahommien jälkeen käynnistelty kuntoutumista vetotreenien ja aksailun merkeissä. Jälkeäkin ehdimme hieman muistelemaan. Siinäpä olisi meille ensi kesälle tavoitetta. Jos hyvin käy, niin kokeisiin yritämme päästä. Aksailun osalta ollaan taas umpikujassa. Kisaradoilla ollaan ihan eri maata ja se yhteistyö on jossain hukassa. no eipä me olla startattu kuin kaksi rataa. Kontaktit vaatii taas kunnostusta. Minun tekisi mieli luovuttaa, kun ollaan aika kirjaimellisesti umpikujassa. Ei löydetä sellaista molemmille sopivaa kriteeriä kontakteihin, joka toisi varman osuman. Vetolajeissa meno on ollut ihan mukavaa ja suksillekin ollaan jo päästy. Nyt harmikseen tassut aukesivat menneen viikon treeneissä, kun lumi oli karkeaa ja jäistä vesisateiden ansiosta. Hetkeen ei siis reuhdota ladulla.
Nona syyslaitumilla lokakuussa

Ruskan kanssa mennyt kesä ja syksy on ollut mukavien saavutusten aikaa. Kävimme kesäkuussa Lappalaiskoirien PK-mestiksissä, jossa kisasimme AVO-luokassa. Ruska teki maastossa hyvää jälkeä, etenkin henkilöetsinnässä. Esineitäkin löytyi lopulta kaksi ja tottis meni pikkukivasti läpi, joten saimme HK2- koularin ykköstuloksella ja samalla rotumestaruuden. Lokakuun puolessa välissä kävimme myös Lappalaiskoirien agilityn rotumestaruuksissa. Ruska kirmaili tasaisen varmasti kaksi nollarataa ja pokkasi maksi 3 rotumestaruuden. On se vaan niin luottotykki. Nyt Ruska saa jäädä agilityn osalta eläkkeelle ja tähtäämme haussa vielä voittajaan.

Agilityn rotumestaruudet 2016
kuva Marko Tetri

Riipin kanssa yhteinen harrastuspolku ei ole oikeen auennut. Agilityssä me ollaan ihan eri planeetalla. Riipi on alkanut kiertää hyppyjä ja välttää ohjausta. Hypyissä sattui pieni onnettomuus, kun Riipi hyppäsi vähän liian ison loikan ja laskeutui suoraan riman päälle. Tämä siis näkyy edelleenkin suorituksissa. Välillä näkyy valoa tunnelin päässä, mutta nämä hypyt ovat jääneet kummittelemaan Riipille. Pitäisi päästä säännöllisemmin harjoittelemaan. Riipi on vähän aloittanut keppien kanssa ja kontaktejakin pitäisi alkaa tekemään kunhan vaan tietäisi mitä kontakteja alkaa rakentaa. Treeni-intoa ei oikeen ole juoksareita värkätä, mutta kun ei ne puhtaat pysäritkään meille sovi. Myös ohjauksia pitäisi alkaa työstää paljon enemmän, mutta tätä on vähän haitannut tuo hyppyjen kiertäminen. Vetoja Riipi on tehnyt pienesti. Suksillakin on muutamat treenit takana. Kyllä se vetää ja juoksee, mutta välillä vähän katselee taakse. Treeniä lisää vaan.

Meille tuli lokakuun puolessa välillä yksi ihanainen herrakoira hoitoon. Hän oli Manu Ruskan poika. Manu vietti meillä puolitoista kuukautta ja ehti kyllä kotiutua meille hyvin. Hyvin sopeutuvainen, kuuliainen ja helppo poika oli Manu. Manussa oli paljon samaa kuin Ruskassa. Sellainen iloinen touhottaja, kun oli tekemistä luvassa. Toisten urosten kanssa Manu on melko epävarma ja sille tuleekin tarve äijäillä. Tyttöporukassa se viihtyi erinomaisesti. Manuun kyllä pätee hyvin sanonta: aina mukana, ei koskaan tiellä.
Manu, Ruska, Riipi