perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kesämenoja

Kesä on jo pitkällä, vaikka nyt hetkeen taas ei ole lämpöä ollutkaan. Lappalaisille tämä tietenkin sopii vallan mainiosti, mutta uimaan ei olla tohdittu lähteä, kun meidän uimamaisteri Nonakin on majaillut hoidossa.

Kesäohjelmaa ei ole juurikaan ollut koiraharrastusten osalta, mutta pennut ovat saapuneet tilatusti. Pikku piltit syntyivät perjantaina 16.6. ja ovat juuri pari viikkoa vanhoja. Tällä hetkellä opetellaan kovasti kävelemään, ihmetellään avauvia näkymiä sekä höristellään äänille. Pienistä tissitakiaisista alkaa kuoriutumaan koiranalkuja ja välillä joku yrittää jopa sanoa "hau".

Pentujen tähän maailmaan tulo sujui onneksemme ongelmitta, vaikkakin edellinen yö jännättiin jo kovasti tapahtumia. Lämmöt nimittäin laski keskiviikko iltana. Ensimmäinen piltti saapui kymmentä vaille kahdeksan perjantai aamuna ja viimeinen kahtakymmentä vaille kaksitoista. Pentuja tuli yhteensä kuusi, joista viisi oli narttuja ja yksi uros. Työnimikseen piltit saivat huippuimet. Virallisia nimiä vähän vielä työstetään, mutta Onnen Tunteet - teemalla mennään.

Tässäpä kuvat pikku pilteistä:

Ensimmäisenä syntynyt Eve, narttu

Toisena tullut musta tyttö Saana
Kolmantena tullut uros Levi


Neljäntenä saapunut Etna, narttu

Viidentenä tullut Kea, narttu

Kuudentana ja viimeisenä saapunut Halti, narttu

Pentujen ollessa vielä pieniä ei olla juurikaan pörräilty missään harrastuksissa. Toukokuussa käytiin Riipin kanssa kuitenkin paimennuskurssilla Koiranotkon tilalla. On meillä vielä paljon opittavaa, että osaisimme kuljetella lampaita haluttuun paikkaan yhdessä. Riipille oli todella hankalaa jäädä tasapainoon yksin. Poispäinkuljetuksella se taas työsti laumaa todella hienosti. Jatkamme opintoja vielä heinäkuussa, koska tuo pieni eläin on välillä ihan liian ajattelevainen. Yhdellä kerralla pääsimme myös pentujen isikoira Manun kanssa kokeilemaan lampailla. Manu on käynnyt kertaalleen poroilla opettelemassa niiden liikuttelua. Manulta löytyi valtavan hieno moottori työstää laumaa. Herralla oli todella suuri halu pysäyttää lauma eili kiertää eteen. Manu myös käytti kovasti silmää lauman hallintaan. Voi vitsi, Manu teki kyllä suuren vaikutuksen minuun. Olisipa mukavaa  päästä näkemään Manua enemmänkin paimennushommissa.

Manu on tosiaan majaillut meidän mukana keväästä lähtien. Vähän on välillä ollut tunteet pinnassa, kun Riipin ja Ruskan kiimat sattuivat kesäkuun alkuun. Onneksemme yöunia ei ole tarvinut menettää, mutta järjen käyttö on herrakoiralla ollut välillä ameeban tasolla. Voi noita poikia!

Kesäesa Manu kesäillassa

Keskikesän juhla eli juhannus sujui meillä rauhallisesti. Kävimme ihailemassa kesäiltoja sekä ihmettelimme pilttejä. Kuvastodisteita kertyi juhannusajalta:

Veden ääreen oli päästävä.
Laiturivahdit.

Kävimme tutustumassa Nerkoon kanavalla.
Ihanan seesteinen paikka.


Ruska kesätyttönä

Riipin kesäkuva
Juhannusaaton kesätytöt

Äitikoira Taika jaksaa hymyillä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Takaumia talven riennoista

Kun tuo kesä pikkuhiljaa alkaa tehdä tuloaan ja suurin osa lumista on jo sulanut, niin voimme muistella talven kohokohtia.

Meidän vuosi alkoi rauhallisesti. Kukaan ei onnekseen järkyttynyt raketeista, vaikka Nonaa ensimmäiset poksaukset hämmensivät, kun olimme vielä ulkoilemassa jäällä. Uuden vuoden alkuun kävimme Lappalaiskoirien hyppytekniikka kurssilla Ylöjärvellä Riipin ja Ruskan kanssa.

Talven hiihtokausi aloitettiin kotikisoilla valjakkohiihdon Sprintin SM-karkeloilla. Jotenkin olimme seurakaverin kanssa keksineet vaihtaa koiria, joten kisasin itse naisten A-sarjassa seisoja Muikun kanssa. Muista vuosista poiketen tälle vuodelle seuraani liittyi Suomen parhaimpia menijöitä, joilta löytyi hieman vahvempaa kaliberia olevat kisakoirat. Muikun kanssa taistelimme finaalissa pronssista, mutta matka ei vaan riittänyt ja meidän oli tyytyminen neljänteen sijaan. Vähän kirpaisi, mutta toisaalta tulos oli odotettu, koska lajissa se veturi on isossa roolissa. Muikun kanssa kyllä annoimme kaikkemme ja oli ihanaa työskennellä koiran kanssa, joka rakastaa hommaansa. Nona vuorostaan kisasi miesten C-sarjassa, johon oli ilmaantunut myös varsin kova taso. Nona sai finaaliin todella huonon lähdön ja jäi kärkikolmikon taakse selvästi. Mutta niin vaan tuo pikkukiituri yhdessä suksijan kanssa kirivät pronssille. Nonan neljäs SM-mitali henkilökohtaisessa kisassa.

Talvella piipahdettiin myös muutama kyläkisa Ylikiimingissä ja Lieksassa. Siellä Nona toimi normaalimatkalla loistavasti ja pokkasi naisten C-sarjassa luokkavoitot. Vauhti oli myös mukavan vertailukelpoista suurempiin vetureihin. Hiihtokausi päätettiin Lieksan SM-hiihtoihin maaliskuun puolessa välissä. Siellä oli luvassa ensin henkilökohtainen matka ja seuraavana päivänä viestit. Huikea pikkukoira näytti tuttua varmuutta ladulla ja kiiti maaliin asti vauhdikkaasti tuolla vaativalla radalla. Tulokset kertoivat meille, että vauhti riitti kuin riittikin ykköstilaan kymmenen sekunnin turvin. Nonasta siis taas Suomen Mestari ja tittelirivi sai myös lisäyksen VKM-17. Seuraavan päivän viestissä meidän kohtaloksi koitui avausosuus, koska Nonaan voi niin varmasti luottaa yhteislähdöissä. Se ei häiriinny toisista koirista, haluaa saada piikkipaikan, mutta ei lopeta juoksemista tiukassakaan kohdassa. Meidän joukkue kisasi B-luokassa. Meidän seurana lähdössä oli siis doppereita, noita lähes ponin kokoisia juoksijoita, joilta löytyy ulkoisia raameja vetoon. Lähtöluvan saatua ampaistiin matkaan ja ensimmäisen mäen päällä totesimme saaneen piikkipaikan. Siitä ei luovuttu ja tultiin vaihtoon ensimmäisinä. Myös muut joukkueen jäsenet hiihtivät oman osuutensa ykkösvauhtia, joten myös joukkuekisasta tuli kultaa. Huikea viikonloppu ja mukava päätös hiihtokaudelle. Uskomaton menijä on tuo meidän Nona, siitä varmaan kertoo jo kolminkertainen Suomen mestaruus.

Lieksa SM tulokset naiset C

Viestin tulokset

Lieksan SM-kisat
kuva Outi Pisto

Valjakkohiihdon Suomen Mestarit 2017
kuva Päivi Räikkönen

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevätkuulumia

Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo hyvän tovin. Kesä on jo kohta ovella ja meidän suurin kesätapahtuma on mahdolliset seuraavat Ruskaroihulaiset. Vielä hetken aikaa joudumme jännäämään tuleeko kesälle pennuntuoksua ja viipottavia tassuja.

Keväällä on touhuiltu ja puuhailtu toki eri harrasteluiden parissa. Koska kuvia matkan varrelta on kertynyt, niin antaa kuvien kertoa meidän kevätmenoista.

Puhti-poika kävi vappuna synnyinseuduillaan.
Puhti ja Ruska-äippä innostuivat pieneen vappuriehaan.


Veli ja sen sisko.
Toukokuun toinen viikonloppu vietettiin  Erätaika 2017 messuilla.
Mukana meidän porokoirat Ruska, Riipi ja Manu.

Manu-herra huhtikuisen raekuuron aikaan.

Taika-tyttö syötävän suloinen ja mahdottoman kiltti neitikoira.


Nona maaliskuun maisemissa.

Maaliskuun ilottelijat.


Vähän tunnelmia meidän menoista. Seuraavan kertaan jätetään sitten tammikuun ja helmikuun hurjastelut. Sieltä riittääkin kerrottavaa, sillä hiihtokausi Nonan kanssa oli taas vallan onnistunut. Kruunattiinhan Nona jälleen Suomen Mestariksi tällä kertaa ihan jopa normaalimatkalta. Myös Riipi alkaa olla varsin hyvin perillä vetohommista. Ensi syksylle toivomme pääsevämme jo kisaharjoitteluun ja ehkäpä ensi talvena kisoihin asti.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Pentusuunnitelmia ja -haaveita keväälle


Kevään tuulet puhaltavat meille toivon mukaan uusia Ruskaroihulaisia.
Meille on tulossa jalostuslainaan herttainen ja suloinen Taika-tyttö (Pihlajamäen Onnetar). Valtavan suuret kiitokset Taikan omalle ihmiselle tästä yhteistyöstä. :)

Taikan kumppaniksi on valikoitunut meille hyvin rakas ja mieleinen poijan koltiainen, joka Manu Mainiona (Korpikairan Ikirouta) myös tunnetaan. 


Pihlajamäen Onnetar "Taika"  FI12402/13

B/B, 0/0, selkä kuvattu epävirallisesti ilman huomautettavaa
Silmät ok (01/17)
prcd-PRA kantaja
GSDII terve
Suorittanut MH-kuvauksen
Näyttelyista laatumaininta EH
Harrastustuloksia RTK1, rallytoko AVOHYV, toko ALO1
harrastaa myös paimennusta


Taika helmikuun hangilla



Taikan katse <3
Taika tarkkailemassa


Korpikairan Ikirouta "Manu" ER59380/12
B/B, 0/0
Silmät ok (10/16)
prcd-PRA terve
GSDII terve
Suorittanut MH-kuvauksen
Näyttelyistä laatumaininta EH
käynyt kokeilemassa paimennusta poroilla

Videoita Manusta:

Manun ja Riipin suoleikit 10/16
Manun 2.jälkitreeni
Manu & Riipi porotokan jäljillä


Manu totisena
kuva ElisaH

Manu pusukoira
kuva ElisaH.
Manu 
kuva ElisaH
Yhdistelmän vanhemmat omaavat mukavat ja miellyttävät luonteet, ilman arkuuksia tai pelkoja. Taika on erityisen mukava ja touhukas ilopilleri, joka osaa toimia hyvin järkevästi vieraidenkin koirien kanssa. Taika on hyvin kuuliainen ja yhteistyöhaluinen, mutta se ei ole mitenkään erityisen ohjaajapehmeä tai nöyrä. Taikalla on lähes aina hyvä päivä ja se haluaisi aina rakastaa kaikkia ihmisiä. Ainoastaan odottaminen on Taikan mielestä erityisen ikävää ja siitä Taika jaksaakin aina muistuttaa.
Manu on hyvin yhteistyökykyinen, uskollinen ja ihmisläheinein, jolta löytyy mukavasti moottoria tehdä. Manu on aina valmis toimimaan, mutta osaa hyvin rauhoittua, kun sen aika on. Manu on melko nöyrä ihmistä kohtaan, mutta toisaaltaan hyvin vakaa ja tasapainoinen. Manulta löytyy vilkkautta ja reaktiivisuutta ja toisinaan herra on valmis toimimaan ennen kuin on edes tietoinen mitä on tekemässä. Manu tykkää hieman äijäillä toisille uroksille, mutta tappelemaan Manu ei halua alkaa ellei toinen osapuoli jätä muuta vaihtoehtoa. 


Yhdistelmän ajatuksena ja tavoitteen on säilyttää lapinporokoiran geenipooli mahdollisimman monimuotoisena ja laajana sekä säilyttää alkuperäiseen työtehtäviin soveltuvia käyttöominaisuuksia. Molemmat yhdistelmän koirat ovat tutustuneet paimentamiseen ja niiltä löytyy hyvin paimennustaipumusta sekä halua työskennellä yhdessä ihmisen kanssa. Molemmat ovat ulkomuodoltaan rodunomaisia ja hyvää tyyppiä ja osaltaan täydentävät toisiaan rakenteellisesti. Luonteeltaan molemmat edustavat erinomaisesti rotuaan ollen hyvin ystävällisiä ja ihmisläheisiä, oppivaisia, tarmokkaita ja työhaluisia sekä aktiivisia olematta kuitenkaan liian hektisiä tai hankalia.
Lisätietoja yhdistelmästä voi tiedustella:




ruskaroihun@gmail.com

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Syksyn kuulumiset

Hiljaista on ollut. Ei ole tarinan kertojaa löytynyt. Syksy alkaa olla takana päin ja talvi tekee tuloaan. Kovasti toivomme, että talvi ja lumet pysyvät nyt maassa kevääseen asti. Marraskuun alku alkoi hyvin lupavilla talvikeleillä, mutta sittenpä ne vesisateet tulivatkin.

Meillä on vietetty harrasteluiden osalta hiljaiseloa. Nona tekaisi heinäkuun lopulla sijoituspentunsa ja tätä nykyä ihka oma koira. Pentuprojekti sujui ilmeisesti hyvin ja neljä reipasta Nonanpoikasta valloittivat omat uudet kotinsa. Oli ne kyllä valtavan ihania ja melkeen sorruin, mutta onneksi viimeinenkin poikanen löysi oman kodin. Nonan kanssa on sitten mammahommien jälkeen käynnistelty kuntoutumista vetotreenien ja aksailun merkeissä. Jälkeäkin ehdimme hieman muistelemaan. Siinäpä olisi meille ensi kesälle tavoitetta. Jos hyvin käy, niin kokeisiin yritämme päästä. Aksailun osalta ollaan taas umpikujassa. Kisaradoilla ollaan ihan eri maata ja se yhteistyö on jossain hukassa. no eipä me olla startattu kuin kaksi rataa. Kontaktit vaatii taas kunnostusta. Minun tekisi mieli luovuttaa, kun ollaan aika kirjaimellisesti umpikujassa. Ei löydetä sellaista molemmille sopivaa kriteeriä kontakteihin, joka toisi varman osuman. Vetolajeissa meno on ollut ihan mukavaa ja suksillekin ollaan jo päästy. Nyt harmikseen tassut aukesivat menneen viikon treeneissä, kun lumi oli karkeaa ja jäistä vesisateiden ansiosta. Hetkeen ei siis reuhdota ladulla.
Nona syyslaitumilla lokakuussa

Ruskan kanssa mennyt kesä ja syksy on ollut mukavien saavutusten aikaa. Kävimme kesäkuussa Lappalaiskoirien PK-mestiksissä, jossa kisasimme AVO-luokassa. Ruska teki maastossa hyvää jälkeä, etenkin henkilöetsinnässä. Esineitäkin löytyi lopulta kaksi ja tottis meni pikkukivasti läpi, joten saimme HK2- koularin ykköstuloksella ja samalla rotumestaruuden. Lokakuun puolessa välissä kävimme myös Lappalaiskoirien agilityn rotumestaruuksissa. Ruska kirmaili tasaisen varmasti kaksi nollarataa ja pokkasi maksi 3 rotumestaruuden. On se vaan niin luottotykki. Nyt Ruska saa jäädä agilityn osalta eläkkeelle ja tähtäämme haussa vielä voittajaan.

Agilityn rotumestaruudet 2016
kuva Marko Tetri

Riipin kanssa yhteinen harrastuspolku ei ole oikeen auennut. Agilityssä me ollaan ihan eri planeetalla. Riipi on alkanut kiertää hyppyjä ja välttää ohjausta. Hypyissä sattui pieni onnettomuus, kun Riipi hyppäsi vähän liian ison loikan ja laskeutui suoraan riman päälle. Tämä siis näkyy edelleenkin suorituksissa. Välillä näkyy valoa tunnelin päässä, mutta nämä hypyt ovat jääneet kummittelemaan Riipille. Pitäisi päästä säännöllisemmin harjoittelemaan. Riipi on vähän aloittanut keppien kanssa ja kontaktejakin pitäisi alkaa tekemään kunhan vaan tietäisi mitä kontakteja alkaa rakentaa. Treeni-intoa ei oikeen ole juoksareita värkätä, mutta kun ei ne puhtaat pysäritkään meille sovi. Myös ohjauksia pitäisi alkaa työstää paljon enemmän, mutta tätä on vähän haitannut tuo hyppyjen kiertäminen. Vetoja Riipi on tehnyt pienesti. Suksillakin on muutamat treenit takana. Kyllä se vetää ja juoksee, mutta välillä vähän katselee taakse. Treeniä lisää vaan.

Meille tuli lokakuun puolessa välillä yksi ihanainen herrakoira hoitoon. Hän oli Manu Ruskan poika. Manu vietti meillä puolitoista kuukautta ja ehti kyllä kotiutua meille hyvin. Hyvin sopeutuvainen, kuuliainen ja helppo poika oli Manu. Manussa oli paljon samaa kuin Ruskassa. Sellainen iloinen touhottaja, kun oli tekemistä luvassa. Toisten urosten kanssa Manu on melko epävarma ja sille tuleekin tarve äijäillä. Tyttöporukassa se viihtyi erinomaisesti. Manuun kyllä pätee hyvin sanonta: aina mukana, ei koskaan tiellä.
Manu, Ruska, Riipi

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Täällä taas

Täällä taas ollaan, ainakin toistaiseksi. Blogi on elellyt hiljaiseloa, me ei. Joskos sitä taas jaksaisi päivitellä menoa aktiivisemmin. Nyt on sen verran hoppu jo, että en ehdi jaaritella kulunutta aikaa, vaan jätän sen seuraavaan kertaan. Palaamme asiaan...



lauantai 20. helmikuuta 2016

Helmikuun hurjasteluita

Toivuttiin sprintin SM-kisaviikonlopusta varsin kivasti. Treenit jatkui normaaliin tapaan, sillä seuraavalle viikonlopulle oli tiedossa kahden koiran kisat Rautavaaralla. Itse jätin ne skapat väliin, mutta Nona lähti Muikun kaveriksi. Edeltävä viikko oli kelien puolesta varsin surkea: tuli vettä, räntää ja oli lämmintä ja kosteaa. Yritin huolehtia nestetasapainosta koko viikon ajan, sillä kisamatka Rautavaaralla oli 7,5km. Muikku ja Nona olivat tapansa mukaan lähteneet matkaan varsin vauhdikkaasti. Alkupätkä oltiin tultu lähes 30km/h. Reilu viisi kilometriä oli juostu hyvin, vaikka keli ja maastokin oli varsin raskaat. Sitten oli tullut käännös uudelle uralle, josta ei ollut vielä juossut muita koirakoita. Muutaman sadan metrin päästä oli Nona tuuminut, ettei tämä ole oikea reitti ja yrittänyt kääntyä takaisin. Siinä oli sitten ollut Muikulla ja hiihtäjällä hommaa saada Nona ymmärtämään, että eteenpäin olisi mentävä. Parin minuutin suostuttelun seurauksena oli Nonakin suostunut jatkamaan juoksentelua. Vauhtia ei vaan ollut kuin 24 km/h. Vajaa kilsa ennen maalia reitti yhtyi taas latuun, josta olivat menneet yhdentoistakilsan koirakot. Nyt oli Nona taas jatkanut juoksemista tuttuun tyyliin tukka putkella. Maaliin asti siis pääsivät, mutta oppirahoiksi meni tuo reissu. Osaltaan varmaan myös väsymys painoi Nonalla sen verran siellä reilun viiden kilsan jälkeen ja hajujen puuttuminen vaikutti voimakkaasti siihen, että suoritus ei ollut ehjä. Uskon kuitenkin Nonan oppineen reissusta ja onneksi treenikaveri Muikku on sen verran vahvapäinen kaveri, ettei Nonan himmailut vaikuttaneet sen työskentelyyn.

Paljon ei ehtinyt Nona miettimään hiihtohommia, kun seuraavana päivänä starttasimme oman seuran aksakisoissa. Taukoa on taas tullut hurjasti, vaikka reenattu kyllä ollaan. Itse jännitin paljon sitä, mikä on koiran kisavire tai onko oma vire riittävä. Radat olivat oikein mukavia, vaikka niissä oli joitain jippoja ja putki-kontakti erottelua. Eka rata meni omalta osalta käsijarru päällä. Nona puolestaan teki juuri sitä, mitä siltä haluttiin. Kuunteli, suoritti, kuunteli. Tuloksena puhdas rata ja meidän toinen nolla. Jes! Toinen agilityrata oli vähän jännempi, sillä siinä puomi oli loppusuoralla. Jännitin kyllä paljon sitä ehtiikö Nonan vire nousta liian korkeaksi puomille. Ei, vaan neiti kuunteli ja teki hyvän loppukirin. Toinen nolla!! Siis tuplanolla!! Meidän tuurilla kisaseura oli sen verran kovaa, että ekalta radalla tultiin neljänneksi ja toisella kuudenneksi. Ei siis mitään saumoja sertiin. Vähän harmitti, mutta tätä se on. Vauhdillisesti Nona varmasti yltäisi kärkisijoista kamppailemaan, mutta oma tekeminen on sen verran "huonoa ohajausta", ettei ajoissa kiilata kärkitohinaan. Hyppyrata oli varsin mielenkiintoinen ja mukava. Oma vire oli selvästi jo rennompi. Se varmasti näkyi vauhdissa, mutta niin vaan yksi pieni hutilointi aiheutti sen, että Nona ei tullut valssissa oikealle puolelle ja ehti ohittamaan hyppylinjan. Vitonen siis. Oli kuitenkin toosi onnistunut viikonloppu. Nyt me tarvitaan lisää aksaa. :)

Viikonlopun jälkeen oli vuorossa taas hiihtotreeniä. Nonalla on ollut tosi kova treeniputki menossa, mutta palauttavaa toimintaa ollaan panostettu. En mielestäni nähnyt Nonassa mitään väsymistä viikonlopun koitoksista. Venyttelyä, huoltolenkkiä, nesteytystä ja kotihierontaa ollaan harrasteltu pitkin kautta. Nona on kyllä siitä kiitollinen treenikaveri, että se kestää kovaakin treenaamista. Sille ei ole kertynyt stressikuormaa vaan mielestäni ollaan ihan nousujohteisesti edetty. Toivottavasti tämä suunta jatkuu. Vielä olisi luvassa hiihtopuolella rotumestaruudet ja normimatkojen SM-kisat sekä viesti. Sen jälkeen toivottavasti ehdimme suunnitella agilitystartteja ennen mammahommia.

Ruska on elänyt oloneuvoksena. Mitä nyt vähän temppujumppaa tehty. Ruskalla on juoksukausi käynnissä, niin aksakin on ollut edelleen tauolla (olen hukannut pöksyt). Riipin kanssa on vähän tehty aksaa. Vielä ei fokus ole kunnolla seuraavaan esteeseen, jos ratapätkää tekee. Minulla vaan on pulmana se, uskallanko tehdä namipalkalla fokusta paremmaksi vai pitäiskö kuitenkin palkkana käyttää lelua. Riipi leikkii kivasti, mutta kuollut lelu ei kiinnosta eikä lelun voittamisen jälkeen ole oikeen suurta intoa tuoda lelua minulle. Pääsääntöisesti treenit ovatkin keskittyneet tuohon palkkaamisen vahvisteluun ja siihen, että tekeminen on superhauskaa. Siinä ollaan aika hyvällä mallilla, sillä pieni koiranalku on varsin hulvattoman hauska pomppuriekkumaakri, kun pääsee kentälle.