Hyvää joulunaikaa!!

NONAN KANSSA TOIVOTAMME KAIKILLE AKTIIVISTA JOULUA!!

RUSKAN JA NUKAN KANSSA TOIVOTAMME PERINTEISEMPÄÄ JOULUA!!

FI AVA Ruska

Tänään oli vuorossa meidän tämän vuoden viimeiset aksakisat. Suunnattiin aamusta kohti Joensuuta. Siitä sitä sitten päästiin itse hommiin. Starttasin Ruskan kanssa alkupäässä ja Nonan kanssa häntäpäässä, joten siinä riitti säheltämistä. 

Ruska palasi taas omaan huippudraiviinsa ja veteli hienosti kaikilta radoilta nollan. Meidän tuplanollat ensi kesän SM:iin on nyt ansaittu ja kaikki nollat kasassa. Hyppyradalla tultiin toiseksi. Ekalla agiradalla oli nollia sen verran rusaasti, että me oltiin vasta kuudensia. Tässä vaiheessa olin jo aika varma, että tänään ei voi olla se päivä, kun meitä lykästäis. Olin väärässä. Ruska veteli viimeisen agiradan todella hyvällä asenteella, mitä nyt jäi asumaan A:n alastulolle (pidetään sitä positiivisena ongelmana). Vasta palkintoja jakaessa sain kuulla, että tultiin tuolla radalla toiseksi ja että meille siirtyy SERTi, kun voittaja ei voinut ottaa vastaan. Siis SERTi meille!! Sehän tarkoittaa sitä, että Ruskasta tulee valio, IHAN OIKEA AGILITYVALIO!! Kyllä se minun luottotykki osaa. :)

Tuore valio.

Nonan kanssa radat sisälsivät paljon hyvää. Ne ei olleet enää mitään vääntämistä, vaan melko hyvän tuntuisia vetoja niitä oho kohtia lukuunottamatta. Hyppärillä Nona valitsikin renkaan, kun olisi pitänyt mennä kepeille. Toisella radalla imeytyi putkeen, kun piti juosta puomille. Tästä kartturille vähän noottia linjan tukkimisesta, vaikka aika keposesti se Nona sinne sujahti. Viimeisellä radalla sitten keppien aloitus ei onnistunut kovasta vauhdista, vaan Nona juoksi ohi. Laitoin koiran maahan, kun omat pasmat ei kestä sitä räyhäämistä, mitä Nona harjoittaa, kun tulee virhe. Siitä sitten hylky. Keppien jälkeen oli kohta, jossa edellisellä radalla mentiin A:lle, mutta nyt piti lähteä A:n suuntaan hypylle, joka oli takaakiertona. En tiedä miltä se meidän versio näytti, mutta mielestäni toimi hyvin. Noh, jatkettiin muutama este matkaa Nonan kanssa, kunnes A:lta neiti suihkasi ihan omalle kiertoradalle. Kiersi mutkaputken väärältä puolelta ja meni väärästä päästä sisään. Laitoin oikeasta päästä sisään ja olin laittamassa puomille, mutta Nonapa päättikin ampua putkeen. Puomin jälkeen ei omat pasmat enää pysyneet kasassa, kun yhtä aikaa huvitti ja ärsytti sinkoileva paimen. Tultiin sitten kävellen pois radalta. Mutta Nona oli hyvä, nyt vaan täytyy taas säätää oikeat kanavat käyttöön, että pysyy homma kasassa.

Kolmosluokkalainen

Uusi kolmosluokkalainen

Nona teki kuin tekikin sen: nousi kolmosiin. Reilu viikko sitten pyörähdettiin Oulussa kisaamassa. Ekalta agiradalta tulla tupsahti puhdas rata, vaikka kyllä sinne jäi useita kohtia, joita olisi voinut parannella. Tällä radalta tultiin kuitenkin toiseksi. Nona tuli mukavasti ohjauksiin, mutta itsellä on kyllä rytmityksen kanssa tekemistä. Nonalle on nimittäin tullut kiire, etenkin kontakteilla. Toisella agiradalla mietin ja pohdin, että kuinkahan ehdin juosta puomin, kun ennen puomia oleva hyppy piti käydä merkkaamassa kunnolla. En ehtinyt: Nona kääntyi katsomaan minua, kun olin jälessä ja hyppäsi kontaktin. Otin sen sitten siihen kontaktin päähän uudestaan ja jatkettiin siitä matkaa yhdessä. Onneksi tuomari oli niin kiltti, että antoi tämän tehdä. Muutoin rata sujui melko mukavasti. Viimeisenä oli vuorossa hyppäri. Se sujui melko mukavasti aina esteelle 16 asti. Sen jälkeen oli nimittäin suoraa paahdatusta hypyn ja putken verran, jonka jälkeen olisi hyvä ollut ehtiä merkkaa läpijuoksuja siitä vielä loppukiemuroihin, jotka todella olivat kiemuroita. Jotenkin ei vaan muistanut käynnistää jalkoja juoksemaan, joten joudui turvautumaan hätäratkaisuun, joka yllättäen tuotti kuitenkin puhtaan radan. Ei se mitään kaunista ollut, mutta sillä voitettiin. Ja sopivasti se oli meidän kolmas nolla kakkosista. Eipä tarvinut kakkosissa kauaa juoksennella, sillä kahdet varsinaiset kisat käytiin. Onhan tuo Nona toki esittänyt Pro Perron treeneissä varsin mukavia otteita, vaikkakin kisoissa ollaan kyllä vähän kuutamolla sellaisen ideaalin ohjauksen kanssa. Käydään yhdet kolmosen kisat testaamassa tälle vuodelle vielä ja sitten mietitään ensi vuoden suunnitelmia ja tavoitteita. Tämän vuoden tavoite saavutettiin, kun kolmosiin päästiin. :)

Paluu kisaradoille

Viime viikonloppuna kävimme Nonan kanssa aksailemassa Jyväskylässä. Nehän oli ensimmäiset kakkosluokan kisat varsinaisesti. Tuomari toimi Kari Jalonen, jonka radat olivat kyllä kivan yksinkertaisia ohjata, mutta koiralle teknisesti haastavia. Meidän meno Nonan kanssa oli taas sitä kauheeta vääntämistä, vaikka Nona oli jo selvästi paremmin kartalla kuin minä. Ekalta radalta saatiin 10, kun keppien aloitus ei sujunut ja yksi vauhdikas laakahyppy ei onnistunut. Toisella agiradalla vännettiin kuin väännettiinkin nolla, vaikka ei se mahtanut kaunista olla. Tuolla nollalla voitettiin ja saatiin plakkariin eka nousunolla. Viimeinen rata oli myös agility. Nonalla oli hirttänyt kaasu kiinni, niin että ei tullut enää hirttoon vaan sujahti väärään putken päähän. Toki tämä oli osaltaan taas omaa syytä, kun en ottanut tarpeeksi etumatkaa lähtöön ja sen seurauksena eksyin omalta linjalta. Muuten rata oli jo melkeen sellainen kuin mitä toivoisin, vaikka ei siellä mitään flowta koettu. Kokonaisuutena ihan kiva saldo saada edes yksi nolla.

Tänä viikonloppuna teimme Ruskan kanssa paluun kisaradoille, ensin Kuopiossa sitten Pieksämäellä. Ruskan kanssa kisailtiin viimeksi elokuussa, joten yhtään ei kyllä tienyt mitä sieltä tulee. Ruska kun on reeneissä alkanut lukemaan myös itse rataa. Olimme Ruskan kanssa ilmoittautuneet vain agilityradoille, ihan vaan tuuria kokeillaakseen. Ekalla radalla päästiin tokavika esteelle. Siihen piti tehdä tiukka kääntö takakierrolle. Kolmanneksi viimeselle esteelle tultiin melko hyvällä vauhdilla, joten ei ollut minun jarrutukset ajoissa. Ruska jatkoi hypyn jälkeen matkaa ja otti tokavika hypyn väärältä puolelta. Toisella agiradalla ei onneksi ollut vastaavia ja sieltä tulla putkahtikin nolla. Rata oli melkoisen haastava monelle ja kolme nollatulosta tuli kokonaisuutena. Me toki olimme ne hitaimmat nollan tekijät. Ihan kelpo vauhti sillä Ruskalla kuitenkin oli. Etenemä oli siinä 3,8m/s paikkeilla.

Pieksämäellä aloitettiin ensimmäinen rata varsin mukavalla otteella. Ruska oli jo vähän herännyt kisailemaan, joten nollarata tehtailtiin tästä. Valitettavasti taas pari muuta oli meitä nopeampia, vaikka hyvin Ruska jalkoja liikutti. Etenemä tällä radalla oli 3,91m/s. Toisella radalla ehdittiin nelosesteelle, joka oli puomi. Ehdin juuri vilkaista sen, että Ruska loikkasi alastulokontaktin. Olin ajatellut luottaa siihen, että ottaisi sen, kun oli muka kiire seuraavalle esteelle, joka oli takaakierto. No, niinhän siinä kävi, että vitonen napsahti, sillä tultiin toiseksi. Voitto meni nopeammalle vitosen tehtailijalle. Niin pienestä olisi ollut se puhdas rata kiinni (ja sen myötä viimeinen agilityserti). Shit happens!!! Ruskalla olisi nyt kuitenkin viisi SM-nollaa kasassa se tuplanolla siis vielä uupuu.

Vetohommia

Me olemme kokeilleet taas vaihteeksi uusia uria. Lokakuun alkupuolella käytiin nimittäin Nonan kanssa kokeilee canicrossia ihan kelloa vastaan Ylikiimingissä ALMA Off Snow sulanmaan kilpailuissa. Osallistuttiin Nonan kanssa harrastussarjaan, sillä totesin 2 kilometrin matkan olevan ihan riittävästi minun jaloille. Kilpasarjassa matka olisi ollut 1,5 kilsaa pitempi. Eniten minua huolestutti se oma tekeminen, sillä Nonahan kyllä jo puskee menemään into pinkeenä. Toinen asia, joka hieman huoletti oli Nukka. Nukkakin nimittäin osallistui oman treenarinsa kanssa samaan sarjaan. Nukan osalta jännitin vähän kaikkea: lähteekö se ollenkaan vetämään, jaksaako oikeesti vetää koko matkan, kestääkö ohituksia jne. Yksi huolenaihe oli vähempänä, kun lähtölistoissa meidät oli sijoitettu peräkkäin - Nonan kanssa lähdettiin juuri Nukan eteen.

Kisa-alueelle saavuttiin hyvässä ajassa. Saatiin kiertää rauhassa kisareitti. Ruskakin sai oman lenkittäjän. Siinä vähitellen alkoi kello lähestyä lähtöhetkeä. Lähtölaskennassa Nona kävi jo melko kuumana, samoin Nukka. Matkaan sännättiin Nonan kanssa sen minkä jaloista päästiin. Melko pian saavutettiin meidän edellä lähteneitä koirakkoja. Parista koirakosta ohi mentiin ilman mitään suurempia ongelmia. Nona kyllä ei vilkaissut toisia koirakkoja ollenkaan, vaan puski vaan eteenpäin. Puolimatkassa Nona oli tien ylityksen kohdalla hieman epävarma reitistä. Jatkoi matkaa hyvin käskyllä. Tässä vaiheessa omat jalat olivat jo aika puhki, eihän ne ole tällaiseen rääkkiin joutuneet pitkään aikaan. Vaikka yritin pitää koko matkan ajan juoksun rentona (joo, se rullavuus vaan nykyään uupuu), niin alkumatkan intoilu tuntui jo hyvin. Onneksi kääntöpaikka läheni, siitä ei ollut matkaa enää pitkästi maaliin. Nona kuunteli käännöksen hyvin. Yhdessä risteykohdassa Nona jäi katselemaan väärään suuntaan hetkeksi, ei mitenkään oleellisesti. Mäennyppylä ylös ja sitten viimeinen alamäki ja siellä se maali häämötti. Palkkaaja jo huuteli Nonaa, joten kuuliaisena tyttönä Nona laittoi vielä loppukirin peliin. Koiran kanssa juostessa alamäet ovat kyllä sanalla sanoen ihan kauheita, etenkin kun jalat ovat hapoilla, eikä oikeen toimi niin kuin haluaisi. Maaliin kuitenkin päästiin ja kelloa pysäytellessä katsoin, että ihan kelpo aikaan kai. Minun kello näytti aikaa 5:33. Siinä sitten jäätiin odottamaan Nukkaa maaliin. Jonkun aikaa odoteltiin ja lopulta Nukka ilmestyi juoksijansa kanssa mäenlaelle. Nukkakin otti hyvän loppukirin, vaikkakin maaliviivan jälkeen meni väärän ihmisen luokse palkalle. Pikaiset kommentit kertoivat, että Nukka oli juossut ihan kelpo juoksun. Ensimmäinen kilsa oli tultu tosi hyvin, sitten pätkä, jossa kilpailureitti kulki parkkialueen vierestä oli ollut vähän hankala, mutta tien ylityksen jälkeen Nukka oli saanut taas hajut ja jatkanut loppuun hyvin. Tulokset sitten kertoivat mukavan yllätyksen: me Nonan kanssa ehdimme toiseksi nopeimpaan aikaan, virallinen aika oli 5.23.

Nonan kanssa matkalla. Kuva Tero Mäkinen.

Nukka matkalla oman juoksijansa kanssa. Kuva Tero Mäkinen.

Ylikiimingin kisojen jälkeen suuntasimme pikajäähdyttelylle Ouluun, sillä olimme sopineet treffit Lumin, Ruskan tyttären, ja Lumin oman ihmisen kanssa.

Ruska & Lumi

Äititytär treffien jälkeen meidän matka jatkui kohti pohjoista. Lomalla meillä oli ohjelmassa muutamat vetotreenit pyörällä. Loman lopuksi suuntasimme nimittäin Jämille sulanmaan SM kilpailuihin 18.-19.10. Me osallistuimme Nonan kanssa vain viestiin, joka oli sunnuntaina viimeisenä. Saavuimme kisapaikalle lauantaina iltapäivästä, jolloin sen päivän kilpailut oli jo kilpailtu. Ennen kilpailupaikalle saapumista kävimme treffaamassa vuorostaan Ruskan yhtä poikaa, Manua.

Ruska ja sen poika Manu.

Manulla ja Nukalla oli omat juttunsa.

 Sunnuntaina saimme rauhassa katsella muiden lajien suorituksia, minkä takia se h-hetki tulikin sitten vähän puskista. En oikeen ehtinyt kunnolla lämmittelemään. Onneksi minulla oli apukäsiä Nonan lämppäämiseen. Viestissä juostiin kahden kilometrin lenkki, jonka jälkeen koira jätettiin vaihtoelueelle vastaanottajalle ja jatkettiin vielä itse matkaa varsinaiseen vaihtoon. Joukkueeseen kuului kolme koirakkoa. Me oltiin Nonan kanssa kakkosjoukkueessa, kakkososuudella. Viestin lähtö oli kyllä melko mielenkiintoinen, kun parikymmentä koirakkoa starttasi melko kapealle paanalle yhtä aikaa. Heti lähdön jälkeen alkoikin se oman vuoron odottelu. Nona oli vaikuttanut vähän nuulealta lähtöön asti, joka ei ole ihan sitä normiNonaa. Lähdön jälkeen löytyi se Nona, joka tajusi, että ollaan vetohommissa. Sen jälkeen oli itselläkin jo levollisempi olo, kun tiesi, että koira tietää hommansa.
Sitten se koitti : meidän vuoro. Meidän joukkue oli äkkiä laskettuna ekan vaihdon jälkeen kymmenen sakissa. Nona lähti matkaan hyvin ja omatkin jalat tuntuivat kulkevan mukana kivasti. Vähän vaan pelotti ekan kilsan veto, joka oli loivaa alamäkeä. Yritin muistaa rentouden, mutta eihän sitä voinut himmailla, kun koira työskenteli niin hyvin edessä. Aloimme saavuttaa muita vähän ennen kääntöpaikkaa. Tuttuun tyyliin Nona porhalsi muista ohi täysin välinpitämättömästi. Lyhyen matkan sisään ohitimme pari joukuetta ja vielä puolisen kilsaa ennen vaihtoa menimme vielä yhdestä ohi. Viimeinen ohitus ei ihan mennyt nappiin, kun ohitetteva bortsu oli sitä mieltä, että ohi ette pääse. Tästä Nona vähän hämääntyi ja joutui väistämään "hyökkivää" rotutoveriaan. Onneksi pienen käskyttämisen jälkeen muisti oman duuninsa ja meidän matka jatkui taas liina tiukalla.Viimeinen puoli kilsaa oli loivaa ylämäkeä, joten tässä vaiheessa sai etsiä niitä viimeisiä voimavaroja käyttöön, sillä alun hurvittelu oli tehnyt tehtävänsä. Vaihtoalue häämötti jo edessä, joten piti alkaa siirtää ajatukset vaihtoon. Sain koiran irti sujuvasti ja vein vaihdon ankurille. Meidän suoritus oli ohi. Jäähdytellessä itseäni sekä koiraa ehdin katsoa maaliintulon. Meidän ykkösjoukkue tuli kuin tulikin hopealle ja meidän joukkue sitten neljänneksi. Ei paha! Ei paha etenkin, kun mitalikokoonpanot oli miesjoukkueita ja meidän joukkue oli ensimäinen sekajoukkue (no, minähän siellä meidän joukkueessa sen sekaisuuden aiheutin ;) ) Siitä sitten pienen verryttelyn ja kamppeiden vaihdon jälkeen alkoi kotimatka. Sulanmaan SM:it oli nähty ja koettu. Ehkä sitten ensi vuonna me olemme mukana myös henkilökohtaisissa lajeissa.

Lomalla pojoisessa oli jo mukavan talviset olot, joten muutama kuvatus tuli napattua :

Rivi kommeita tyttöjä.

Ruska ei arvosta kuvaamista.

Nukka the lumiturpa

Nona vakavana.

Back in business

Siltä se ainakin tuntuu, kun vietimme lokakuun ensimmäisen viikonlopun Tuulia Liuhdon agilitykoulutuksessa. Jotenkin tuolla niin huomaa ne omat puutteensa niin selvästi, etenkin radanluvussa ja suunnittelussa. Mielestäni kuitenkin jo jotenkin osan ajatella koiran linjoja, mutta tietyissä kohdissa olen pulassa.

Osallistuttiin Nonan kanssa molempina päivinä. Nona oli aika loistava oppilas, vaikka sai kummia oikosulkuja mm. pakkovalsseissa ei osannut muka hakeutua käteen. Muuten Nona esitti aivan loistavan varmaa keppityöskentelyä. Kesti vedästystä hyvin, vaikka äänitehosteita löytyi jo loppupuolella. Valitsin radalla ennemmin suoria linjoja kuin pyörittelyitä, kun en vaan saa Nonaa jarruttamaan oikea-aikaisesti. Pyöritykset muutenkin tuntuvat vähän Nonalla falskaavan, niitä pitäisi siis reenata. Kotiläksyksi saimme vahvistella juuri pakkovalsiin tulemista sekä jarrutuksiin tulemista. Jarrutukset menee kyllä ihan täysin ohjaajan piikkiin, kun se ei osaa tehdä sitä oikealla ajalla. Tämän huomasi tuplasylkkärissäkin, jossa kyllä oltiin niin ulkona meidän mukavuusalueelta. Ohjaaja sai vähän huomautusta jalkojen käytöstä. Pitäsi osata merkata jaloilla paremmin, eikä huitoa käsillä. No kaikki aikanaan, mun jalat ovat vasta oppineet suunnilleen liikkumaan. Videotakin tuli molemmilta päiviltä.

Niin, muistin aikana voitaisiin vielä mainita, että Nona pääsi luokalta Pieksämäen aksoissa 21.9. Toiselta agilityradalta tuli se viimeinen nolla voiton kera. Ekalla agiradalla tehtiin vitonen, kun muurin palikat tuli alas. Hyppyrata juostiin sitten kakkosissa ja vitosella selvittiin sieltäkin. Ohjaaja ei ihan osannut hommaa tuolla hyppärillä, joten joutui Nona hetken aikaan vähän valistamaan kartturia.

Syyskuun vikana viikonloppuna käytiin leireilee Rautavaaralla vetohommissa. Nona kanssa mentiin 2.6 kilsan rata molempina päivinä kertaalleen. Nona oli aika liekeissä. Sunnuntaina juoksi kyllä elämänsä parhaan vedon, sillä meni ohi useammasta koirakosta vilkasematta, painoi ihan loppuun asti ja vasta maaliviivan jälkeen meni keskelle paanaa pissille. Ei ollut näkkyy tarpeeksi muistanut tyhjentää itseään ennen juoksua, mutta tuo kyllä kertoo jo varsin kovasta juoksupäästä, kun matkan varrella ei pysähdytä vessaan. Meillä oli mukana lainakoira Repe, jonka kanssa aloiteltiin yhteisiä reenejä. Repe varmasti tulee opettamaan paljon, mutta kun pohjatyöt on tehty, on meno aika kylmää kyytiä. Sitä odotellessa.. :D

Hakua & esineitä

Meidän treenit ovat olleet nyt haku painoitteiset. Nonan kanssa kyllä aloiteltiin taas tokon muistelu Ponderalla ja aksaamassa käydään Pro Perrolla. Kisoihin pitäisi Nonan kassa taas lähtee yrittämään, joko mahduttais samalle kartalle molemmat. Treenit ovat kyllä olleet melko lupaavia etenkin aksassa.

Viikolla tehtiin Ruskalle palauttava reeni neljällä maalimiehellä. Pistot olivat suoria ja vaikuttaisi siltä, että Ruska muistaa taas edetä suoraan riittävän syvälle. Ruskan mielestä sillä olis voinut jatkua hommat vielä pidempään. :D Nonan kanssa tehtiin suoria pistoja ääniavulla. Ensin lähti liikaa etenemään alueelle ja kerran oli jo ollut maalimiehellä, kun huusin pois. No onneksi se löytyi kuitenkin kolmannella lähetyksellä. Ilmaisu jätettiin nyt pois, sitä on yritetty rakentaa metsään mukaan, mutta ilmeisemmin etsintä ei ihan vielä ole niin varmalla pohjalla, että ilmaisu lähtisi käyntiin kunnolla. Kolme viimeistä pistoa teki aika hyvin, eikä ollut oikeastaan mitään ongelmaa irrota sinne 70metriin. Pimeäkin vielä sopivasti oli tuloillaan, joten nenään oli syytä luottaa.

Viikonloppuna sitten käytiin tekasemassa uudet treenit. Ruskalle n. 200metrin rata, jossa oli viisi maalimiestä ja pari tyhjää. Ei ongelmia. Ruska teki just niin kuin suunniteltiin: otti maalimiehet suoran päästä, teki tyhjät hyvin ja ilmaisi moitteettomasti. Pari maalimiestä oli umpparissa, eikä nekään mikään juttu Ruskalle ole. Vähän alkoi näkyä lämmin keli loppupuolella, mutta ei se Ruskaa haitannut. Nonan kanssa tehtiin neljä maalimiestä. Mukaan otettiin myös ihan etenemistä,tulikohan sitä n.100metriä. Nonalla sujui todella loistavasti. Suorat oli taas ylisyviä, eikä Nonalla ollut niissä mitään ongelmaa. Hieno pieni!! Nyt meidän pitäisi rakentaa ilmaisu kunnolla valmiiksi kentällä. Tämä syksy ehkä keskitytään sitten etsintään maastossa.

Hakutreenien jälkeen käytiin illemmasta vielä tekemässä esineitä. Ruska on kyllä saanut esineisiin kivan motskan. Kolme esinettä löytyi hyvin 5 minuutissa. Nona se suorastaan tykittää esineillä. Meni ehkä pari minsaa, kun se oli kaikki kolme hakenu. Hyvin osaa Nona nenäänsä käyttää. Päivän positiivisin yllätys oli kuitenkin Nukka. Käytiin Nukan kanssa ensin kiertämässä ruutu liinassa. Merkkasi tällä matkalla jo yhden, joten annoin hakea. Sitten jatkoimme lähetyslinjalle ja laitoin Nukan ruutuun. Nukkahan on toki aina lähtenyt hyvin, mutta usein tehnyt stopin 15-20 metrin kohdalla. Esineetkin se kyllä löytää, mutta niiden palauttaminen on sitten toinen juttu. Nyt Nukka lähti todella hyvin ja eteni takalinjalle (ruutu ei ihan ollut täysmittanen) ja hetken kuluttua tuli takasin päin esineen kanssa. Palautus oli niin vauhdikas ja innokas, että ei meinannut riittää ylistyssanat minulla. Lähdimme Nukan kanssa vielä purkamaan ruudun ja samalla Nukka sai nostaa loput esineet. Nekin tulivat hyvin ilman mitään venkoilua. Joskohan me oltais saatu pahin paine pois esineiltä. Josko sitä uskaltais jäljelle kokeilemaan.

Viikonloppuun sisältyi myös omatoimiaksat. Ruska ja Nukka ovatkin nyt taukoilleet aksareeneistä pari viikkoa. Ruskalla alkaa taas löytyä into hommaan, Nukan kanssa saadaan edellen painia paineistumisen kanssa. Nonan kanssa ei oikeen edetty keppitreenissä toiveiden mukaan. Nona on alkanut sössimään keppien sisäänmenoa etenkin avokulmasta. Niistollakaan ei muista jarrata tarpeeksi, joten ei vaan taivu kakkosväliin. Keppejä pitäisi siis työstää, mutta ei näkkyy osata tehdä sitä. Yritettiin siis tarjoamisen kautta rakentaa keppien aloitusta, mutta homma kosahti siihen, kun koira ehdottaa kaikkea muuta kuin sitä mitä haluttais. Jotenkin Nona alkaa ottaa näissä tilanteissa tosi helposti painetta ja jumittaa, kun ei palkkaa tulekaan. Vaudin kanssa saatiin vähän parempi tatsi hommaan, mutta se tarkkuus kyllä kärsi. Keppien aloitus oli nimittäin ihan putken vieressä. Nona aloitti kepit kyllä oikesta välistä, mutta ei koskaan ehtinyt kakkosväliin, kun putki veti puoleen. :P Noh, treeniä treeniä..

Muutama syksyinen kuvatus:

Pohdiskellen

Pieni koikkeli hönökorva <3

Ruska rulettaa ruskaa.

Syksyn tuoksuja ilmassa!

Onnenpäivä

7.9. on meille jollain tapaa hyvin onnekas päivä. Viime vuonna saimme Ruskan kanssa juhlistaa agilityn maksien piirinmestaruutta kyseisenä päivänä. Tänä vuonna voimme iloita haun rotumestaruudesta ja HK1 koulutustunnuksesta. Jotta tämä päivä olisi todellinen jackpot, voitti Jyty äipän ohjaamana Lady-haukut upealla 95 pisteen tuloksella.

Me tosiaan ajelimme Rovaniemelle, kun olin niin pyhästi luvannut, että tänä vuonna uskaltaudumme hakukokeisiin Ruskan kanssa. Rovaniemellä oli lappalaiskoirien PK-rotumestaruudet, joihin osallistui valitettavan vähän koirakkoja: vain kolme hakukoiraa. Tämä oli tosin meidän onni, sillä ohjaaja pysyi sentään jotenkin kasassa, kun oli sen verran mukavat "pikkukisat". Sunnuntain koe alkoi tottelevaisuudella ja sain kuulla, että ainoana ykkösluokan koirana aloitamme Ruskan kanssa liikkeet. Noh, niin se vaan koitti se kauan pelätty tottis, mutta me selviydyimme siitä. Eikä tuloskaan ollut ollenkaan pöllömpi, sillä tuomari Allan Aula antoi meille huikeat 95pistettä. Ruska kyllä teki tottiksen hyvin nousujohteisesti, seuraaminen oli minusta aika surkeaa, sillä alkoi katsomaan laukauksia ja sen jälkeen paikka eli liikaa sivuttaissuunnassa, henkilöryhmässä oli jo ihan leipääntynyt ja ötökätkin muka häiritti. Seuraamiseen jälkeen meno kuitenkin kohentui ja jäävät Ruska suoritti ilmeisen hyvin ja todellakin Ruska istui. Luoksetuloon tuli mukavalla vauhdilla muistaakseni jopa loppuun asti. Tasamaanouto oli muuten hyvä, mutta luovutti vähän vinoon. Hyppynouto ja estenouto oli superhienot ja tuli takaisin ihan oikeaa reittiä. Kylläpä kannatti käydä edellisenä iltana reenaamassa noihin esteisiin hyvä fiilis. Eteenlähetykseen lähti hyvin, mutta tarvi kaksi käskyä maahan. On nyt alkanut ennakoimaan palkkaa, kun ekalla käskyllä jää istumaan. Paikallaolossa ilmeisemmin suht ok, vaikka kauhukuvia näin, kun kuulin ketjun helinää aina välillä. Loppupeleissä oikeen kiva esitys Ruskalta. Seuraaminen saisi olla parempaa, mutta oikeen tyytyväinen täytyy olla noutoihin ja ehjään suoritukseen.

Sitten ne maastot. Ensin oli esineruutu, jossa meidän vuoro oli viimeisenä kahden voittajakoiran jälkeen. siinäpä oli sitten hyvä aika jännäillä sitä muistaako Ruska todella etsiä niitä esineitä. Noh, muistihan se! Kahden eka piston jälkeen kyllä meinasin vaipua epätoivoon, sillä Ruska rallatteli niillä ruudun reunat läpi nenä ihan ylhäällä. Kolmannella pistolla sitten suorastaan törmäsi esineeseen, otti sen suuhun ja pysähtyä hetkeksi, kunnes muisti mitä pitikään tehdä. Esineruudusta saimme täydet 30 pistettä. Olin aika ällistynyt tässä vaiheessa, mutta se viimeinen koitos oli vielä edessä. Maasto vaikutti hyvin helpolta kangasmetsältä. Ainut asia, mikä pelotti oli umpipiilo maakuoppana. Ensimmäinen lähetys sai ohjaajan kyllä haukkomaan pahasti henkeä, sillä juuri lähetyksen jälkeen huomasin, että lähetin koiran ihan väärään suuntaan. Toinen pisto tehtiin toiselle puolelle ja kun sieltäkään nurkasta ei löytynyt ukkoa tiesin tehneeni melkoisen mokan. Yritin korjata sen pienellä siirtymällä ja vähän lähetyksen jälkeen huokaisin helpotuksesta, kun näin koiran suuntavaan vasempaan etukulmaan. Ja sieltä alkoikin kuulua lähes heti haukku. Paikalle päästyä totesin Ruskan haukkuvan kuopassa, jossa oli vaneri päällä,se pelätty maakuoppa oli kuin olikin. Otin koiran haltuun melko pitkältä matkalta ja Ruska tuli varsin kiltisti vierelle istumaan. Homma jatkui seuraavaalle puolelle ja sieltäkin heti toinen ukko. Haltuunotossa jäi nyt seisomaan. Tuomarin arvostelua kuunnellessa meinasi silmät tippua päästä, sillä maastosta tuli täydet 170 pistettä ja hyvät kehut vielä päälle. Saimme myös kuulla, että Ruska oli kolmesta koirasta ainoa, joka otti vasemman etukulman maapiilon. Onneksi Ruska osaa nää hommat, ohjaajalla on selvästi vielä opeteltavaa. Meidän tulos oli siis huikea 295 pistettä ja samalla saimme lappalaiskoirien haun ykkösluokan rotumestaruuden.

Loppupeleissä reissu oli huikean hieno, sillä tunnelma oli mukavan leppoisa ja oli todella hienoa seurata meidän näkökulmasta kokeneita kisaajia niin hienojen koirien kanssa.

Muutama kuvakin tuli todistusaineistoa: kuvat maastosta on ottanut Kaisa Kemppainen.

Kesämenoja

Vaikka täällä on taas ollut hiljaista, niin me ei olla juurikaan pysähdytty. Menoa on riittänyt muun muassa paimennuksen, hakuilun, aksailun ja lomailun merkeissä.

Heinäkuun alussa kävimme taas Kuttukuussa lampaita ihmettelemässä. Jatkettiin oikeastaan siitä mihin viimeksi jäimme. Ruska oli taas sitä mieltä, että pidä akka tunkkis. Kun "karkailua" ei sallittu, niin teki pieniä pätkiä melko kivasti. Nukan kanssa sama homma kanssa. Nukka ei oikeen saanut lampaita liikkumaan, kun jäi vaan seisoskelemaan ja selvästi vain yritti rauhoitella. Otettiin sitten tytöt yhdessä kuljettamaan ja hetken aikaa se näytti tuottavan tulosta etenkin Nukan osalta.  Nukasta löytyi parempi ja rennompi ote ja Nukka esitti oikeen kivaa kuljetusta. Ruskan kanssa emme oikeen kokeneet samaa, vaikka Ruska tekee jo todella hyvin keskilinjalla töitä. Lauantaipäivä antoi kuitenkin vähän toivoa siitä, että vaikeudet on tehty voitettaviksi. Sunnuntaina lähdimme metsäpaimeneen, jossa kaikki hyvä mieli kaikkosi. Sekä Ruska että Nukka olivat ihan joissain muissa maailmoissa kuin töissä. Yritin antaa aikaa tarttua hommiin itsenäisesti, mutta sellaista mukana kulkemista se vaan mollemmilla oli. Siitäpä sitä sitten jatketaan.

Välillä ollaan aksailtu treenien ja kisailujen merkeissä. Ruska on päässyt aksassa melko vähäisellä treenillä ja kisailulla, mutta Nona on kunnostautunut Ruskankin puolesta. Nonan ja Nukan kanssa kävimme heinäkuussa Kokkolassa, jossa Nukka keräsi pari yliaikanollaa ihan kivalta ja ei niin vauhdikkaalta radalta. Nonan kanssa tehtiin aika hyvä aksarata, jossa kepeille meno tökki ja samalta radalta Nona oli onnistunut ponkaisemaan keinun alastulokontaktin yli. Hyppäriltä taas melko hirveen kaarratuksen jälkeen reenailtiin keppien aloitusta. Nonalle on alkanut tulla vähän huolimattomuutta keppien suhteen, kun menojalkaa kutkuttais sen verran. Ei siis mainittavia tuloksia Klagista. Kuun lopussa kävimme myös Keminmaassa Nonan ja Ruskan kanssa. Siellä oli kyllä Tienhaaralla melkoiset kiemurat. Aksaradalta Ruska otti hylätyn, kun kokeilin tuleeko vetoon. Hyppäriltä sitten selvisimme ilman ratavirheitä, mutta yliaikaa napsasti reilu neljä sekkaa, sillä kuitenkin voitettiin rata, kun oli ainut tulos makseissa. Nonan kanssa tehtiin yllättävän sujuva, vaikkakin melko vääntäen, aksarata, joka oli kuin olikin nollarata ja toinen LUVA voiton kera. Hyppäriltä sitten viidennellä esteellä hylky, kun putkesta ampui ihan ohi linjan. Elokuun alussa jatkettiin aksailua HiFi:n kisoissa. Nonan kanssa ei nyt ylletty omaan parhaaseen. Eka radalla tuomarina oli Minna Väyrynen. Minnan radat ovat kyllä oikeen mukavan sujuvia, mutta Nona sinkosi taas putkesta ihan eri sfääreihin ja ohitti hyppylinjan. Kun aloin korjailemaan, niin ehti hypätä esteen väärin päin. Muuten varsin kiva rata. Toisella radalla tuomarina oli Timo Teileri. Timon rata sisälsi kyllä melkoisia haasteita. Loppusuora muodostui kahdesta putkesta, jonka jälkeen piti ehtiä heittää koira vielä takaakierrolle. Lähtö putkille oli keinulta, joten sai kyllä esittää pikajuoksijaa. Tällä radalla Nona sinkosi A:n jälkeen väärinpäin olleelle pituudelle, joka oli radan toinen este. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että voisi hakea tuon pituuden. Hyvää tällä radalla oli keppien hakeminen kovasta vauhdista. Keinulle meno oli myös hakusessa, kun yritin ottaa itselle vauhtia putkisuoralle. Jouduimme siis lähtemään yhtä aikaa keinulta, joten kylläpä vaan tulikin kiire..juuri juuri ehdin tyrkätä Nonan takakierrolle. Hylky kuitenkin oli Nonan saalis HiFi:n skaboista. Ruskan ja Nukan kanssa juostiin myös agiradat. Timon radat kolmosissa olivat hyvin, hyvin haastavia. Molempien kanssa kyllä selviydyttiin ilman ratavirheitä. Ruskan kanssa ekalta radalta juuri juuri nolla, Nukalle jonkun verran yliaikaa. Toisella radalla se meidän viimeinen agilityserti oli niin lähellä: vain 0,5 sekunnin päässä. Voitettiin Ruskan kanssa toinen agirata pienellä yliajalla. Voihan rähmä!! Nukan kanssa tehtiin jo ihan reilusti yliaikaa, vaikka muuten puhdas rata olikin. Aksailut jatkuivat seuraavana viikonloppuna oman seuran kisoissa. Nona esitti ihan kivoja otteita, mutta ekalla radalla kiersi taas pari hyppyä. Kovasta vauhdista hyppääminen on Nonalle vielä melko suuri ja hankala juttu, joten rimakauhu iskee. Toisen hypyn kiertäminen johtui kyllä minun omasta kiireestä. Toisella radalla sitten teki oikeen mukavan radan tokavika esteelle. A oli toiseksi viimeinen este ja siihen mennessä puhdas rata. Nonalla oli kuitenkin vain palkkapallo tässä vaiheessa mielessä, joten loikkasi A:n alastulon. Kurpele!! Vika radalla kiersi keinun, kun oli toisella radalla vähän kompuroinut siinä. Hyppäsi myös ihan täysin päin viimeistä rimaa, kun joku kiire sinne maaliin taas tuli. Ruskan ja Nukan kanssa jatkettiin samaa mallia lähestulkoon. Rukalle sattui joku ihmeen ajatushärö ja kiersi ekan hypyn, myös A:n kontakti jäi ottamatta, mutta tulipa tältä radalta myös yliaikaakin. Nukka teki puhtaan radan yliajalla. Toisella agiradalla Ruska sitten terästäytyi teki nollan, joka ei kovassa seurassa riittänyt palkinnoille. Nukka jatkoi samaa linjaa yliaikanollalla.

Heinäkuussa ehdimme myös hakuilemaan ja leireilemään. Kompan Ulla oli meitä taasen kouluttamassa yhden viikonlopun verran. Oli kyllä hirmuisen antoisa leiri jo ihan senkin takia, että pääsi näkemään niin erilaisia ja -tasoisia koiria. Ruskan kanssa tehtiin kaksi treeniä, Nona pääsi tekemään yhden. Ruska osoitti tapansa mukaan kivoja ja varmoja otteita metsässä. Vaikka lämpötila huiteli hellelukemissa, niin ei Ruskalla ollut ongelmaa n. 200 metrin radalla, jossa tuli kahdeksan pistoa. Ruskan kanssa ei suurempaa ongelmaa ollut ratkottavaksi, vaan saatiin lähinnä ohjeeksi tehdä yllättäviä maalimiehiä sekä erilaisia ohjeita suoran piston vahvistamiseksi. Ruska parhaillaan teki todella hyvät tyhjät ja maalimiestyöskentely oli erinomaista. Sunnuntain treenissä Ruskalla oli maalimiehet laitettu vähän erilaisempiin paikkoihin. Kiven päällä oleva maalimies oli ihan iisi. Puussa oleva teetti vähän työtä, mutta voi sitä iloa, kun asia saatiin ratkaistua. Ruskan kanssa saimme paljon kannustusta kokeita kohti. Ja niin sinnepä lappalaiskoirien rotumestiksiin olisi meidän ajatus päästä testaamaan osaamista. Nona teki ilmaisutreenin metsässä. Etsiminen meni aika hyvin, vaikka yhden tyhjän tekikin. Ilmaisu ei ollut nyt alkanut ihan kunnolla, vaan oli pitänyt vähän käynnistellä. Tätä siis pitää Nonan kanssa työstää. Omissa treeneissäkin ilmaisua saatiin käynnistellä, kun oli uudet maalimiehet. Muuten Nona kyllä osoittaa metsässä oikeen kivoja otteita. Irtoaminen ei ole ainakaan mikään ongelma, vaikka sitä suoraa pistoa saa vielä työstää. Ensin kuitenkin ilmaisu kuntoon.

Muuten kesä on koostunut uintitreeneistä, koska on vaan turkasen kuumaa ollut, että muuta lenkkiä ei tee mieli tehdä. Ollaan sitten tehty n. kerran viikkoon pitempi uinti veneellä. Matkaa on kertynyt n. 1,5 kilsaa yhteensä, välillä ollaan käyty saaressa pitämässä taukoa. Yhteen suuntaan uintiaikaa on tullut 20-25 minsaa riippuen aallokosta ja mutkista. Nona on saanut uiskennella vapaana, Ruskaa ja Nukkaa olen uittanut liinassa. Ruska ja Nukka ovat puolittaneet matkan. Nukan uintitekniikka on varsin hyvä, mutta Ruskalla olisi vielä oppimista, sillä Ruska ei juurikaan potki kunnolla takajaloilla.

Loppuun muutama kuva Sari Korhosen ottamana HiFin kisoista:

Nukka liitää.

Hienolla Fiiliksellä mennään HiFi:n kisoissa.

Tilannekuvaa.

Hakuiluja ja aksaa ja aksaa

Tämä viikko vietettiin kotioloissa ja muisteltiin taas liian pitkän tauon jälkeen hakujuttuja. Tiistaina kävimme Ruskan ja Nonan kanssa Maaningalla reeneissä. Ruska teki n. 100metrin radan viidellä pistolla, joista yksi oli tyhjä. Ruska teki mukavasti hommia, vaikka se suoraan eteneminen minun mittapuun mukaan hieman vielä ontuu. Tyhjän teki tosi loistavasti, eteni hyvin takalinjalla ja tuli kutsusta hyvin handuun. Nonan kanssa tehtiin suoraa pistoa. Ääniapu oli mukana, kun en vaan luottanut koiraan. Pitäsi päästä eroon tuosta omasta epävarmuudesta, sillä Nona työskenteli hyvin, vaikka ihan kunnon suoraa pistoa ei tehnyt. Nona irtoaa hyvin jo kauemmaskin, joten täyssyvää vaan kehiin. Seuraavana päivänä käytiin sitten Vallan kanssa reenailemassa. Nonalle otin tuulihajulla lähetyksen. Oli iso aukea ja hyvä tuuli, joten hajun se otti heti sieltä lähetyspisteeltä. Syvyyttä tuli joku 40-50m. Ruskalle otettiin hallintaa ja sehän pelitti oikeen kivasti, ei vaihtanut paikkaa, kun muistin kutsua tarpeeksi etäältä sivulle. Seuraavana otettiin vähän paukutteluja, ensin kauempaa kaikille, sitten Ruskalle tottismaisesti. Ensimmäisiin Ruska jäi taas kiinni ja alkoi katselee taakse. Vähän petrasi kuitenkin ja viimeiset meni ihan kivasti. Paikallaolossa oli kuulemma vähän vaihtanut asentoa, jota minä en huomannut sivusilmällä. Enemmän tarvittais reeniä kehiin tuon tottiksen osalta, mutta reeneissä aina iskee se kauhee masis ja eimemitäänosatapaskafiilis, joten eipä saada ede reeneistä mitään irti. Toisaalta varmaan aika hyvin kokeenoloinen fiilis on treeneissäkin.

Viikon aikana ollaan käyty myös aksailemassa jopa Kajaanissa asti. Tiistai aamuna hurautimme Kajaaniin Rumikselle, jossa katottiin Nonan keinua. Turun juhannuskisoissa, joihin osallistuimme, Nona nimittäin kielsi viimeisellä radalla keinun. Muutama harjoittelukeinu otettiin siinä viikonlopun aikana ja ensimmäisen Nona otti taas turhan vauhdikkaasti ja keinu antoi vähän takasin. Seuraavat olivat tietenkin hitaampia, mutta muuten ihan fine. No näkkyy oli taas jääny joku jumitus kuitenkin päähän tuosta keinusta. Ei siinä oli ne kisapaikan keinut kyllä aika hirveitä räminälaitteita, mutta vähän puskista tuli tuo kielto. Kävimme jo maanantaina omalla hallilla katsomassa keinun kohtaloa, eikä se nyt mikään ihmeellinen teline ollut Nonan mielestä. Toki Nona saisi tehdä sen paljon vauhdikkaammin, mutta ehkä sitten joskus. Rumiksella Nona oli jo keinulla ennen kuin ehdin tehdä mitään. Vähän avustettuna Nona tekikin tosi hienoja keinuja. Sitten vähän ratareeniä, joka ei meinannut kartturilta onnistua ollenkaan. Linjaaminen ei kyllä ole ollenkaan mun juttu. Aikamoista rämpimistä oli se rata, joka loppua kohti parani. Nukan kanssa teimme myös ratareeniä. Ensin Nukka teki tosi hyvällä ilmeellä hommia, mutta sittenpä taas se vauhti lopahti. Yritimme kellotella eri ohjauskuviolle aikoja, mutta ei ihan vertailukelpoisia saatu, kun vauhti oli niin kävelyä.

Niin tosiaan. Juhannus meillä vierähti Tsaun kisoissa. Nonan kanssa mentiin jo perjantaina juoksemaan kaksi rataa, joista ensimmäinen oli Anne Saviojan hyppäri. Ihan kiva rata, jossa oli kuitenkin ihan riittävästi haasteita. Nonan kanssa alku sujui melko hyvin. Kepeille vienti meinasi mennä mönkään, kun ilmeisemmin peitin liikaa koiran näkökenttää. Nona nimittäin meinasi syöksyä putkeen, mutta viime hetkellä sain pelastettua koiran oikealle esteelle. Siitä tuli nimittäin sitten puhdas rata eli meidän eka nolla. Toinen rata oli agilityrata, jossa oli ykkösen koiralle taas melkoisesti haasteita. Rata sujui melko kivasti puomille asti, joka oli neljänneksi vika este. Jäin jotenkin tosi paljon hidastelemaan siihen puomin sivulle, kun yritin muka katsoa niitä kontakteja. Olin katsovinani, että loikkasi alastulo kontaktin, mutta tuomarin käsi ei noussut. Siinä kuitenkin meni pasmat sekasi ja seuraava hyppy valahti ihan väärään suuntaan, mutta jotenkin saatiin vielä pysyttyä oikealla radalla, kunnes Nona sitten yllättäen tuli viimeisen hypyn ohi. Vitosella tultiin kuitenkin kolmanneksi. Lauantaina aloitin Nonan kanssa kolme rataa ja sitten oli Nukan ja Ruskan kanssa kaksi rataa. Aamu alkoi taas hyppärillä, jonka tuomaroi Minna Räsänen. Voihan kettu, mikä rata oli!! Avokulma kepeille aika hurjasta vauhdista ja ansaeste vieressä. Noh, eihän me siitä avokulmasta selvitty, vaan Nona tunki itsensä toiseen väliin - kahdesti. Kolmannella yrityksell kepit onnistui, mutta putkesta vedättäminen kostautui ja yksi rimakin tippui matkalla. Ei muuten tullut tältä radalta yhtään puhdasta tulosta. Agilityradoilla mietin, että mitenhän se Nona muistaisi sen kontaktin. Alkoi nimittäin olla selvää, että Nonalla ei ollut oikeen selvää hahmotusta kontakteista. A:lla vielä muisti juosta, mutta se puomi. Eka agilityrata oli todella mielenkiintoinen. Renkaalle tulo oli nimittäin todella vaarallinen ja siitä vähän nousi porua. Päätin luottaa koiraan siinä suhteen, joten en mennyt ihan saattelemaan, että ehdin renkaan jälkeen kääntämään. Kaikki toimi taas varsin mukavasti sinne puomille asti, joka oli nyt kolmanneksi viimeinen. Nyt Nonan todella loikkasi kontaktin yli. Puomin jälkeen keinu oli todella hidas, mutta tuli kuitenkin. Tällä vitosella oltiin nyt kakkosia.Voihan puomin kontakti! Viimeisellä radalla oli alkuun suora rallatuspätkä, jossa keinu oli kolmantena. Siihenhän se kielto tuli, mutta tehtiin keinu jokatapauksessa toodeelllaa hitaasti. Rata jatkui ja siinä vauhdin hurmassa meninasi lakki lentää taivaan tuuliin. Pitelin lakkia kiinni, joten unohtui ottaa koira ohjaukseen mukaan, joten Nona löysi väärän putken pään. Siitä sitten vähän vedätystä kepeille, joille tultiin kovasta vauhdista. Kepit kuitenkin sujui ja loppuratakin meniihan ok. Puomin kontaktille muisti nyt hidatella, kun oltiin käyty verkkalenkillä vähän muistelemassa mitäs 2on2off oli. Nukan ja Ruskan kanssa tehtiin agilityrata puhaasti. Nukka yllätti ja haki kepit ihmeen hyvin. Käännöksissä oli vähän hitautta, mutta muuten Nukaksi ihan kiva sujuva rata. Yliaikaa tosin tuli joku neljä sekkaa. Ruskalla vauhti oli sitten hivenen parempi, mutta sen verran radalla oli käännöstä, että 0,60 tuli yliaikaa. Vika rata oli hyppäri, joka oli lähes suoraa painattamista. Hypyt tosin oli 65. Nukalle tämä sopi ja silti hän osasi hakea kepit ja teki ne kivalla draivilla. Ja kyllä Nukalle tuli ihan oikea nollatulos, ihan ensimmäinen nolla kolmosissa. Nyt on Nuksulla kova putki päällä, sillä nyt on neljästä kisasta lähdetty vähintään yhden nollan kanssa kotiin päin. Ruska taisteli radan sekunnin verran nopsempaan ja tekipä Ruska oman etenemä ennätyksen 4,30. Ei paha.

Agilityssä olemme Nonan kanssa siis työstäneet taas kontakteja. Ja voi, että ne on hankalia, sillä Nona meinaa lyödä hanskat tiskiin. En tiedä, mikä siinä on hankalaa, mutta Nona ottaa vähän itseensä, jos hänet palauttaa takaisin. A:lla on sitten päättänyt jäädä keikkumaan sinne harjalle. Nyt kuitenkin tein päätöksen, että kunnon pysähtyminen on tultava, se on nyt kuitenkin se kriteeri, joka on selvempi myös koiralle. Nonan kanssahan ollaan työstetty juoksukontaktia, mutta ei selvästikään olla päästy sellaiseen käytösmalliin, joka pitää. Tänään taas katseltiin kontaktin kohtaloa ja kappas, sehän oli oppinut jotain. Ei juossut läpi,vaan jäi odottamaan ja asenne vaikutti olevan muutenkin hyvä. Jatketaan työstämistä. Perjantaina luvassa oli Rumiksen koulutus omalla hallilla. Hyppärirata sisälsi paljon käännöksiä, mutta myös vauhdikasta etenemistä. Radalla tuli paljon asioita, joita saadaan taas reenailla erikseen.

 

Loppuviikosta tehtiin sitten lenkin yhteydessä myös esineruutua tai ollaan lähinnä otettu kaistelereeninä. Nyt on työstetty sitä syvällä olevan esineen etsimistä. Nonalla on todella hyvä asenne esineille: työskentelee hyvin ja löydettyään tuo nopeasti. Ruskakin teki nyt oikeen kivanoloisesti töitä. Vähän vielä varmistan tuontia kehumalla, mutta se on selvästi parantunut. Nukka on taas sitten oma lukunsa. Huutaa kyllä kuin heikkopäinen, kun muut tekee, mutta omalla vuorolla etsii esineen kyllä hyvin, mutta sitten alkaa se haahuillu. Nyt otti esineen suuhun ja alkoi kieriskelemään. Tuli vähän matkaa takasin ja taas kieriskeli ja leikki esineen kanssa. Katsoo kyllä minuun ja varmasti kyllä tietää, mitä pitäsi tehdä, mutta ilmeisemmin se jotenkin ahdistaa pikukoiraa. Uudella yrityksellä oli jo parempi. Noh! Nona teki joka tapauksessa kaksi todella loistavaa esine-etsintää, joten haastavuutta vaan lisää.

Agility SM ja lomareissulla

Agilityn SM kilpailut tulivat ja menivät. Mukavaa oli olla mukana, vaikka meillä ei Ruskan kanssa juuri koettu vauhdin hurmaa. Osallistuimme lauantaina joukkuekisaan High Five Agility Teamissä, jossa starttasimme kolmansina. Ruska aloitti radan todella fletkusti, joten yritin vaan saada koiraan vedättämällä liikettä. Tämä kostautui 7 esteellä, jonka Ruska otti takaakiertona, vaikka se ei ollut tarkoitus. Päätin, että en ala vääntämään siinä esteellä, kun huomasin, että linja lähtee flaskaa. Valitettavaa meidän joukkueen kannalta, mutta koiran ehdoilla tätä hommaa tehdään. Loppurata lähti sitten sujumaan paremmin, vaikka vähän kaaria siellä tuli käännöksissä. Loppusuora oli oikeen kiva, ja siinä mahtoi Ruskakin jo innostua. Sunnuntaina oli sitten vuorossa hyppäri. Kun kuulin ihanneajan tiesin, ettei meillä ole mitään toivoa ehtiä siihen. Ruska oli taas tosi fletku alussa, vaikka lähdimme liikkeelle yhtä aikaa. Rata oli vielä takaakierroksia tänny, joten eihän se vähäinenkään vauhti pysynyt yllä. Loppua kohden alkoi taas lyyti kirjoittamaan selvästi sukkelammin. Kaarroksia tuli muutamia, mutta yrityksenä oli taas saada koiraa edes juoksemaan, niin jäi kunnon merkkaamiset tekemättä. Videokin tuolta yksilöhyppäriltä tuli. Meidän tulos lopulta oli +7,70 ilman ratavirheitä. Tuloksissa olimme muistaakseni sijalla 115.

Agilityn jälkeen suuntasimme lomailemaan Etelä-Suomeen. Matkan varrella ja aikana tapasimme Ruskan jälikasvua parin poijan verran. Ensin tapasimme Manua (Korpikairan Ikirouta) kera oman ihmisen. Manu oli alun ujostelun jäkeen Manu oli todella hurmaava poika, jolla paljon veljensä Sonin maneereja. Puuhastelimme Manun kanssa ensin hieman tottista, jonka jälkeen suuntasimme lenkille yhdessä tyttöjen kanssa. Nukka viihtyi hyvin Manun seurassa, vaikka Nona yritti kovasti estää näiden kahden rallatteluja. Ruska oli hieman paitsiossa juoksujensa takia. Tässäpä hieman kuvia Manusta:

Maanantaina tapasimme sitten Tiki poikaa (Korpikairan Iltatähti). Tiki oli monella tapaa hyvin emänsä oloinen. Kivan oloinen poika kanssa, vaikka tuntui pajon itsenäisemmältä tai vähemmän ihmiseen tukeutuvalta kuin veljensä. Emän juoksut sekoitti pojan pakkaa todella, joten voi olla että ulkoiset tekijät antoivat hieman erilaisen kuvan. Tikistä muutama kuvatus:

 Piipahdimme pikaisesti lomailemassa myös Kustavissa, jossa neidit saivat hetken nauttia vapaudesta.

 

Paimenessa, kisarutiineja ja kaivattuja vastauksia

Taas se tuo aika ehtii ja minä en. Meillä on meno pysynyt kiireisenä. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kävimme leirillä Kuttukuussa. Osallistuin Ruskan ja Nukan kanssa varsinaiseen harjoitteluun, Nona sai tyytyä vain katselemaan muiden paimentelua. Mitään ihmeellisiä läpilyöntejä emme vielä(kään) kokeneet, mutta voisi sanoa, että eteenpäin on menty. Ruskalle on näyttänyt menevän perille, että höyryämistä ei suvaita. No, Ruskan mielestä niitä lampaita ei sitten kannata liikutella, kun ei saa tehdä niin kuin tahtoo. Tämän Ruska kertoi useampaan otteeseen karkaamalla paimennusaidasta turvaan katsomoon. Sinikan mukaan Ruskalla on  jo hanskassa melko luontainen tasapaino, mutta se työasenteen löytäminen vaatii vielä tahtojen taistelua. Toki tämä ohjaajakin saa opetella paremmin lukemaan laumaa ja tilanteita. Siinä olen jo jonkun verran kehittynyt verrattuna viime kesään. Nukan kanssa oltiin taas selvästi päästy pahimmasta koomaantumisesta yli, mutta edelleen neuvotellaan vähän siitä jaksetaanko niitä töitä tehdä. Lampaat heittäytyivät ruokailemaan Nukan kanssa, kun Nukka ei vaan kehdannut liikkua kunnolla. Meille jäi kuitenkin leiriltä hyvin eväitä purtavaksi. Nyt annetaan asioiden taas hautua ja käydään heinäkuussa uudelleen. Kuvia leiriltä tuli vähän räpsittyä.

Leiri pystyssä

Nukan kanssa

Ruskan kanssa

Muuten aika on mennyt valmistautuessa agilityn SM-karkeloihin. Ruskan kanssa osallistumme joukkuekisaan ja yksilökisaan. Tänään käytiin Mikkelissä muistelemassa aksailua. Ilmat ulkona ovat olleet taas vaihteeksi turhankin lämpimiä. Se näkyi Ruskan vauhdissa, joka nyt oli oikeastaan ihan semihyvä. Ekalta radalta rallateltiin nolla jollain -1,01 tuloksella, joka riitti kolmanneksi. Toisella radalla kävi sitten se, mitä monesti reeneissä käy: linja vähän flaskaa ja Ruska ottaa väärän hypyn. Vähän omaan piikkiin meni toisen radan hylky. Tältä radalta meille oli merkitty reilu pari sekkaa yliaikaa, joka tarkoittaa sitä, että etenemä tällä radalla olis ollut alle 3,5m/s. Tekihän Ruska toki vähän pitennetysti tuon radan ja kolmanneksi viimeisellä esteellä meillä oli kauhee kaarratuskierros, jonka sain "pelastettua". Noh, Ruskalla on myös juoksut menossa, joten oli jotenkin jo odotettavissa, että vauhti ei tule päätä huimaamaan. Saas nähdä kuinka hitaita ollaan sitten siellä SM-kisoissa. Samalla kertaa kisasin myös Nonan ja Nukan kanssa. Nonan kanssa haemme vielä sitä yhteistä säveltä. Jotenkin minulla on tosi vaikea ohjata Nonaa käsijarru päällä, mutta en uskalla luottaa siihen niin paljoa, että annettais vaan mennä. Eka rata ykkösissä oli tosi suoraa menoa. Kepit kovasta vauhdista pelotti, mutta Nona otti ne todella hyvin. Radan loppupuolella Nona sitten vaan tuli liikaa minun mukaan ja ohitti yhden hypyn, joten siitä kielto. Toiseksi viimeinen este oli keinu ja se otettiin lentämällä ja olin ihan varmasti kertonut, että se on keinu, joten otimme sen uusiksi. Hylky siis ekalta radalta ja samoin myös toiselta. Toinen rata alkoi kivasti, mutta kepeille syöttö epäonnistuin, kun olin jotenkin pysähdyksissä ja rintamasuunta ilmeisemmin osoitti liian paljon keppien lähellä olevaan renkaaseen, jonka Nona sitten otti uudelleen. Tästä jatkettiin uudestaan putken kautta kepeille ja loppupätkällä uskalsin sen kässärin ottaa pois ja kappas: Nona teki tosi hienosti lopun ja muisti ottaa keinun. En tiedä liikuinko paremmin ja selkeämmin tuolla toisella radalla, mutta se tuntui jo tosi toimivalta. Ehkä se yhteinen sävel kohta löytyy. Nukan kanssa päätimme päivän yhteen rataan tai olihan meillä tarkoitus juosta kaksi rataa, mutta Nukka teki kuin tekin nollaradan, jolla voitettiin ja samalla saatiin siirto kolmosiin. Aika hieno Nuks!! Nukan kilpailukirjassa on nyt vain ykkössijoitusksia eli kaikilla nollilla on myös voitettu. Tämän päivän etenemä (3,5m/s) ei ollut mikään huippu, mutta ilmeisesti keliin ja olosuhteisiin nähden ihan kiva.

Voitto maistuu tai ainakin palkinnot

Tällä viikolla saimme vihdoin ja viimein kauan kaivatun Eviran avausraportin Sonista. Se kertoi melko yllättäviä tietoja. Tutkimustulos kertoi, että Sonilla oli maksan verisuonten kehityshäiriö (intahepaattinen shuntti). Itse avauskertomus menee näin: Kuolemanjälkeiset muutokset ovat voimakkaat. Koira ulkoisesti normaalisti kehittynyt ja sen lihaksisto ja rasvavarastot ovat normaalit. Raajojen suurissa nivelissä ei todeta muutoksia. Maksa on voimakkaasti normaalia pienempi. Yhdessä maksalohkossa todetaan halkaisijaltaan n. 2cm kokoinen verentäyteinen ontelo, joka alkaa maksan hilusalueesta. Ulkoista shunttia ei todeta. Kaikki maksalohkot ovat kohtalaisen sidekudoksiset. Sydän on lievästi pyöreä ja molemmat kammiot ovat tilavuudeltaan laajentuneet ja kammioiden vapaat seinämät ovat lievästi normaalia ohuemmat. Sydänläpissä ei todeta spesifisiä muutoksia. Keuhkoissa kohtalainen verentungos. Sisäeriterauhasissa, pernassa, munuaisissa, alemmissa virtsatie-elimissä ja sukupuolielimissä ei todeta spesifisiä muutoksia. Aivot silmämääräisesti normaalit. Molemmat yläkulmahampaat katkenneet, molemmissa pulpa näkyvillä.

Histologinen tutkimus kertoi maksasta näin: suuressa osassa porttialueita puuttuu laskimo.

Täytyy todeta, että tämä tieto hieman helpottaa, sillä nyt voin olla varma, että Soni on päässyt hänelle oikeaan paikkaan. Näin ainakin ymmärsin, että juuri muuta ei olisi ollut enää tehtävissä. Ihan en vielä tarkalleen tiedä, mitä tämä avausraportti todella tarkoittaa. Yritän selvittää asiaa paremmin heti, kun ehdin.

Maailman ihanin pikkujätkä, silloin kun kaikki vielä vaikutti olevan hyvin.

Koeputkessa

Kyllä se aika vaan vierii ja vierivä kivi ei sammaloidu. Me olemme pitäneet aikataulun kiireellisenä, niin ei tarvitse joka hetki muistella, miettiä ja pohtia Sonia. Eviralta ei ole vielä vastausta kuulunut.

Nyt menneen viikon aikana olemme suunnistaneet taas koekentille lähes urakalla. Menestystä ei kyllä ole tullut, mutta tason kartoitusta kyllä. Viikko sitten meillä oli oman seuran agilitykilpailut Iisalmessa. Kilpailin kaikkien kanssa. Nonan kanssa siis avasimme agiltyuran. Ensimmäinen rata oli hyvä, mutta tokavika esteelle en ehtinyt ajoissa ohjaamaan, joten siitä tuli kielto. Toisella radalla Nonan huomasi, että tehdään aksaa ja ollaan kisoissa. Vire oli sen mukainen, joten hylky tuli, kun tehtiin hyppy takaakiertona. Nukka teki ekalla radallaan taas ihmeellisen ekan riman pudotuksen, mutten tosi kivanoloista menoa. Toiselta radalta sitten tosi hieno ja kiva nollavoitto ja ensimmäinen nousunolla. Hieno Nukka!! Ruskan kanssa juostiin vain yksi rata, kun ehtiä talkoilemaan välissä. Ruskapa yllätti ja pinkoi päivän päätteeksi nollaradan ihan kivalla vauhdilla.

Tiistaina meillä oli Nonan kanssa vuoross tokoilua siis ihan kokeen muodossa. Ilma oli aika surkea, kun vettä tuli, välillä jopa melko runsaasti. Meillä oli aika kiire ehtiä koepaikalle töiden jälkeen, joten enpä ehtinyt oikeen rauhoittua kisa-alueella. Lähes suoraan alkoi luoksepäästävyydet ja paikkamakuut, enkä saanut Nonaa oikeen siihen vireeseen, että se huomaisi minutkin. Nona otti siis tosi paljon häiriötä muista koirakoista ja ympäristötä. Toki varmaan se minun jännittäminen ei myöskään parantanut koiran viretilaa, vaan Nona selvästi reagoi siihen. Paikkamakuussa ei mennyt maahan ekalla, eikä edes tokalla, vaan vasta kolmannella. Perusasentoon nousi kivasti, oli ehkä hivenen kuutamolla paikallaolossa, vaikka yleensä on reeneissä hyvin kestänyt kavereiden lähdönkin. Nollille siis meni. Muiden liikkeiden suorituksessa yleinen viretila oli taas melko köpö, enkä vaan saa nostettua koiraa kehuilla. Nona teki liikkeet kuitenkin aika kivasti vireeseen nähden, mutta liikkeestä maahan meni nollille koiran jäädessä seisomaan. Jännää, että vihjesanasta meni ennen liikettä maahan, mutta minun kai olisi pitänyt kertoa Nonalle paremmin, että juuri sitä tehdään. Voipi olla, että alkoi itse koirjailee, kun en noteerannut maahanmenoa. Perusasentoon tulot olivat myös koko kokeen ajan melko nihkeitä ja seuraamisesta ja hypystä jäikin tekemättä ekalla käskyllä. Aika pettynyt olin tulokseen tai oikeastaan siihen vireeseen, mikä koiralla oli kokeessa. Tahtoisin sen paremmaksi, mutta en selvästikään osaa opettaa sitä tai sitten mun kanssa on vaan niin kamalaa. Noh, tiedetäänpä mitä reenataan nyt.
Kaikki osa-alueet kokeesta:
Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen 9 (viimeinen pa jäi ottamatta, muutoin olisi kuulemma ollut 10)
Liikkeestä maahan 0 (seisoi)
Luoksetulo 9,5
Liikkeestä seisominen 10
Hyppy 8,5 (pa:han toinen käsky)
Kokonaisvaikutus 9,5 (useammat aloitusasennot kuulemma vähän häiritsivät.
Yht. 140p.

Tänään kävimme Nonan ja Nukan kanssa aksaamassa Varkaudessa. Nonan kanssa teimme ihan kivoja ratoja. Ekalta 5 (kontakti), tokalta 10 (keinu ja kielto) , vikalta 15 (rima, kaksi kieltoa). Kontaktit ei siis oikeen kestä kilpailutilannetta, joten niitä reenitään. Vauhti ja vire selvästi kasvavat loppua kohden, joten linjaukset eivät mulla oikeen pysyneet. Sanottakoon myös, että radat olivat melko haastavat ykkösradoiksi. Tässä lajissa meillä kyllä vaan pelaa tyu yhteistyö paljon paremmin. Nukan kanssa käytiin räpistelemässä ekalta radalta hylky, kun juoksi taas esteistä ohi ihan urakalla. Tokalla sitten tehtiin aika nihkeä nollarata, jolla voitettiin ja saatiin toinen nousunolla. Kolmannella vedolla homma kosahti kepeille. Nukka ei vaan kestä sitä, että mentäis niistämään, mutta nyt oli taas ongelmaa muutenkin hakea aloitus. Kontaktit loikittiin myös yli, kun yritettiin saada vauhtia kinttuhin.

Kaikkea muutakin ollaan puuhasteltu, muun muassa hakua tehty muutamat reenit sekä vetohommia taas muisteltu. Eilen olimme leireilemässä Rautavaaran Metsäkartanolla, jossa tehtiin vetohommia kickbikellä sekä juoksemalla. Nonan kanssa otimme ensin muutaman lyhyen vedon, jonka jälkeen vielä yksi kunnon 2,7 kilsan lenkki. Nona teki töitä koko ajan, vaikka yhdessä vaiheessa menasi vähän usko loppua. Ilma oli kuitenkin jo melko lämmin, joten se varmasti lisäsi kuormitusta. Jospa me päästäis tekemään enemmänkin kikkarointia, niin oltais sitten talven tullessa hyvässä iskussa. :) Nukkakin pääsi kokeilemaan vetohommia juoksun merkeissä. Leirille oli näet hyvin innokkas junnu, jolle ei ollut sopivaa koiraa. Valjastimme sitten Nukan kaveriksi.

Nukan oma treenikaveri. Kuva Katja Juntunen

Kuvia enemmän sitten, kun saan niitä lisää käsiini.

Olen miettinyt sinua paljon

Soni 17.11.2012 - 19.4.2014

"Minä olen miettinyt sinua paljon,

paljon enemmän kuin ketään muuta.

Kaipuuta polttavaa olen tuntenut illoin,

miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita.

Minä olen muistanut sinut hyvin,

niin paljon paremmin kuin ketään muuta.

Minä olen muistanut sinut,

niin kauniina kuvina.."

7vk

3kk

n.5kk

toimistorotat

Meidän pääsiäinen sai varsin synkän käänteen, kun launtaina jouduin tekemään raskaan päätöksen ja päästämään minun pienen ja niin rakkaan pikkupojan pois tästä elämästä. Soni nukutettiin ikiuneen Kuopiossa lauantai-iltana, kun olin epätoivoisena lähtenyt hakemaan vastauksia Sonin kummalliselle käytökselle.

Soni oli ollut hoidossa Vallan lauman luona jokusen viikon ja haimme hänet kotiin perjantaina. Hoitojakson aikana yritimme löytää Sonille ratkaisua yksinolo-ongelmiin. Meillä asiat olivat kääntyeet päälaelle, eikä yksinolot (koiraseurassa) työpäivien ajan enää Sonilta luonnistuneet. Soni oli alkanut levittelemään tavaroita ja pureskelemaan leluja sekä pissimään. Eniten huolestutti se koiran yleinen olotila, sillä Soni oli hyvin nuutunut ja "masentunut".

Sonin ensimmäiset oireet eroahdistuksesta alkoivat syksyllä haltijan luona, joka lopulta päätyi luopumaan Sonista. Haltijan luona tuo sisälle pissiminen ja kova halu juoda olivat alkaneet ja marraskuun lopussa Sonin tullessa meille asiaa käytiin tutkimassa eläinlääkärissä. Silloin ei veri- ja tulehdusarvoista löydetty juurikaan vastauksia, joten eläinlääkärin mielestä se oli psyykkistä. Soni pissi tuolloin alkuun muutaman kerran sisälle ihan yllättäen, vaikka olikin vasta käynyt ulkona. Homma lähti silloin paranemaan, kun kävimme Sonin kanssa kotona ollessa tunnin parin välein ulkona. Soni kulki lisäksi mukanani töissä ja pääsi ulkoilemaan yhdessä lasten kanssa. En tiedä onko se joku karman laki, että kun asiat alkavat mennä päin pyllyä, niin ne myös tekevät sitä kaikilla osa-alueilla. Sonin kanssa harjoiteltiin yksinoloa pienissä pätkissä. Alkoi vaikuttaa, että hommat toimii, sillä Soni saattoi olla koko työpäivän ajan kotona ilman merkkejä tuhoilusta tai ongelmista. Haasteen meidän arkeen heitti vielä Ruskan ja Nukan juoksut, joiden ajan Soni kulki mukanani, koska oli oppinut avaamaan ovia. Sitten alkoivat ne vastoinkäymiset. Ensin Soni teki selväksi, ettei tahdo olla rajatussa tilassa tuhoamalla pesuhuoneen oven uusintakuntoon. Vähän ajan kuluttua minulta kiellettiin myös koirien käyttö töissä, vaikka koirat olivat vain ulkotiloissa. Tästä se alamäki sitten todella alkoi, sillä yksinolon tullessa säännöllisemmäksi alkoi Sonin oireet lisääntyä ja voimistua. Lopulta päädyin kokeilemaan Sonin kanssa tuota hoitoajaksoa Vallan lauman luona, jossa Soni sai viettää työpäivät ulkohäkissä edelleen koiraseurassa.

Ollessaan hoidossa pissimiset sisälle yleistyivät taas, mutta Soni vaikutti kuitenkin pikkuhiljaa piristyvän ja hyväksyvän ulkotarhan. Ihan yhtäkkiä alkuviehätys myös häkkielämästä kaikkosi ja Soni onnistui telomaan itseään häkissä ollessaan. Lopulta Soni oli saanut ensimmäisen todistettavan kohtauksen keskiviikkona. Samankaltainen kohtaus toistui nyt launtaina. Se alkoi yöllisellä levottumuudella: Soni oli hyvin rauhaton ja vaihtoi koko ajan paikkaa, eikä rauhoittunut nukkumaan. Lopulta kohtaus sai ilmeisen loppusysäyksen yksinolosta, jonka jälkeen Soni kuolasi, oli sekava ja käveli hoiperrellen. Sonin takapää ei näyttänyt kantavan, sisällä ollessa Soni kulki pitkin seiniä ihan kuin se ei näkisi tai hakisi jotenkin turvaa seinistä. Soni ei myöskään reagoinut nimeensä tai puhutteluun kunnolla. Yksinolon aikana paniikki oli ollut jotain suunnatonta, sillä Soni oli onnistunut tuohoamaan useamman hampaansa metalliporttiin. Ilmeisemmin hampaat olivat saaneet kyytiä jo ensimmäisen kohtauksen aikaan.

Lähdimme lauantaina Sonin kanssa kohti Iisalmen päivystystä, kun sain eläinlääkärin kiinni. Sonilta puuttui uhkausvasteet, joten eläinlääkäri kertoi kohtauksen olevan aivoperäistä. Ensihoitona Soni rauhoitettiin ja hänelle annettiin kohtauksen estolääkettä. Eläinlääkärin mielestä sen pitäsi tehota ainakin epilepsiakohtaukseen. Sonin nukkuessa parantelimme vanhoja haavoja, jotka olivat auenneet kohtauksen seurauksena. Saimme ohjeen hakeutua jatkotutkimuksiin heti arkipäivänä. Sonin herätessä rauhoituksesta sama meno kuitenkin jatkui. Jotenkin paniikinomaisesti Soni yritti pysyä liikkeellä ja jaloillaan. Hänellä oli myös pakonomainen tarve juoda. Välillä Soni rauhoittui tai oli vain jo liian väsynyt pysyäkseen jaloillaan. Oma paniikki kasvoi koko ajan katsellessa Sonin kamppailua. Lopulta päätin vielä lähteä Kuopioon päivystykseen selvittelemään tilannetta ja saadakseni jotain tekemistä. Oli hirmuisen kammottavaa katsella pienen koiran taistelua, nähdä jotenkin se hätä pystymättä kuitenkaan auttamaan. Kuopiossa saimme sitten hyvin huonoja uutisia. Eläinlääkäri selvitti meille tilannetta ja mahdollisia epäilyjä siitä, mikä Sonilla oli. Hän ystävällisesti kertoi melko perusteellisesti, mitä oli tehtävissä. Epäilyksenä oli muistaakseni ainakin kasvain/ syöpä, keskushermoston tai selkäydinnesteen tulehdustila tai epilepsia, joka oli tässä tilanteessa se epätodennäköisin. Sonin hoitoennuste oli kuitenkin hyvin epävarma ja Sonin tulevaisuus olisi ollut vielä epävarmempi, sillä hampaisto tarvi ison remontoinnin sekä Soni olisi tarvinnut kodin, jossa sen ei olisi tarvinnut olla enää koskaan yksin. Minulle alkoi valkeamaan, että päätös Sonin elämästä oli tehtävä. Olin kyllä tietoinen jo tullessani Kuopioon, että voisin joutua tekemään päätöksen päästää Soni pois. Hetken koittaessani yritin viimeiseen asti miettiä, josko saisimme lisäaikaa, jospa minun ei tarvisi vielä päättää sitä. Siinä pidellessäni Sonia sylissä ja itkiessäni Sonin turkin märäksi ymmärsin kuitenkin Sonin hetken tulleen. Olihan se jo aika selvästi näkyvillä, kuinka väsynyt Soni oli taistelemaan, vaikka hyvin urheasti ja sinnikkäästi yritti viimeiseen asti. Se elämäniloinen pikkujätkä oli jo jokin aika sitten kadonnut. Pilke silmäkulmasta oli sammunut, joten mikä oikeus minulla oli enää pitkittää Sonin kärsimystä.

Loppupeleissä minulle jäi vaan kasa kysymyksiä ja jossitteluja. En tiedä teinkö oikean päätöksen? Teinkö oikean päätöksen silloin, kun luovuin Sonista..mitä, jos Sonin ei olisi koskaan tarvinut lähteä meidän luota, olisiko näin käynyt? Jollain tapaa eroahdistus joko aiheutti tämän tai oli se ensimmäinen oire neurologisista muutoksista. Se pieni koiranalku, joka tassutteli meillä elämänsä ensimmäiset kuukaudet luovutusikäisestä lähtien oli niin monella tapaa minulle hyvin mieleinen. Soni olisi ollut niin minun makuun tehty koira, mutta yritin ajatella järkevästi, sillä neljän koiran lauma olisi ollut turhan suuri huoltaa, etenkin vielä sekalauman ollessa kysessä. Ne kauniit ja hyvät muistot kulkevat toki mukanani, niin kuin Sonikin - rakkain pikkujätkäni. Olen niin kovin pahoillani, etten osannut, voinut ja kyennyt auttamaan Sonia. Anteeksi Soni!
Soni lähti Eviralle avattavaksi, josko sieltä saataisiin jotain vastauksia.

Sonilta löytyi pilkettä silmäkumasta.

Vallan kanssa

Viimeinen yhteiskuva