lauantai 20. helmikuuta 2016

Helmikuun hurjasteluita

Toivuttiin sprintin SM-kisaviikonlopusta varsin kivasti. Treenit jatkui normaaliin tapaan, sillä seuraavalle viikonlopulle oli tiedossa kahden koiran kisat Rautavaaralla. Itse jätin ne skapat väliin, mutta Nona lähti Muikun kaveriksi. Edeltävä viikko oli kelien puolesta varsin surkea: tuli vettä, räntää ja oli lämmintä ja kosteaa. Yritin huolehtia nestetasapainosta koko viikon ajan, sillä kisamatka Rautavaaralla oli 7,5km. Muikku ja Nona olivat tapansa mukaan lähteneet matkaan varsin vauhdikkaasti. Alkupätkä oltiin tultu lähes 30km/h. Reilu viisi kilometriä oli juostu hyvin, vaikka keli ja maastokin oli varsin raskaat. Sitten oli tullut käännös uudelle uralle, josta ei ollut vielä juossut muita koirakoita. Muutaman sadan metrin päästä oli Nona tuuminut, ettei tämä ole oikea reitti ja yrittänyt kääntyä takaisin. Siinä oli sitten ollut Muikulla ja hiihtäjällä hommaa saada Nona ymmärtämään, että eteenpäin olisi mentävä. Parin minuutin suostuttelun seurauksena oli Nonakin suostunut jatkamaan juoksentelua. Vauhtia ei vaan ollut kuin 24 km/h. Vajaa kilsa ennen maalia reitti yhtyi taas latuun, josta olivat menneet yhdentoistakilsan koirakot. Nyt oli Nona taas jatkanut juoksemista tuttuun tyyliin tukka putkella. Maaliin asti siis pääsivät, mutta oppirahoiksi meni tuo reissu. Osaltaan varmaan myös väsymys painoi Nonalla sen verran siellä reilun viiden kilsan jälkeen ja hajujen puuttuminen vaikutti voimakkaasti siihen, että suoritus ei ollut ehjä. Uskon kuitenkin Nonan oppineen reissusta ja onneksi treenikaveri Muikku on sen verran vahvapäinen kaveri, ettei Nonan himmailut vaikuttaneet sen työskentelyyn.

Paljon ei ehtinyt Nona miettimään hiihtohommia, kun seuraavana päivänä starttasimme oman seuran aksakisoissa. Taukoa on taas tullut hurjasti, vaikka reenattu kyllä ollaan. Itse jännitin paljon sitä, mikä on koiran kisavire tai onko oma vire riittävä. Radat olivat oikein mukavia, vaikka niissä oli joitain jippoja ja putki-kontakti erottelua. Eka rata meni omalta osalta käsijarru päällä. Nona puolestaan teki juuri sitä, mitä siltä haluttiin. Kuunteli, suoritti, kuunteli. Tuloksena puhdas rata ja meidän toinen nolla. Jes! Toinen agilityrata oli vähän jännempi, sillä siinä puomi oli loppusuoralla. Jännitin kyllä paljon sitä ehtiikö Nonan vire nousta liian korkeaksi puomille. Ei, vaan neiti kuunteli ja teki hyvän loppukirin. Toinen nolla!! Siis tuplanolla!! Meidän tuurilla kisaseura oli sen verran kovaa, että ekalta radalla tultiin neljänneksi ja toisella kuudenneksi. Ei siis mitään saumoja sertiin. Vähän harmitti, mutta tätä se on. Vauhdillisesti Nona varmasti yltäisi kärkisijoista kamppailemaan, mutta oma tekeminen on sen verran "huonoa ohajausta", ettei ajoissa kiilata kärkitohinaan. Hyppyrata oli varsin mielenkiintoinen ja mukava. Oma vire oli selvästi jo rennompi. Se varmasti näkyi vauhdissa, mutta niin vaan yksi pieni hutilointi aiheutti sen, että Nona ei tullut valssissa oikealle puolelle ja ehti ohittamaan hyppylinjan. Vitonen siis. Oli kuitenkin toosi onnistunut viikonloppu. Nyt me tarvitaan lisää aksaa. :)

Viikonlopun jälkeen oli vuorossa taas hiihtotreeniä. Nonalla on ollut tosi kova treeniputki menossa, mutta palauttavaa toimintaa ollaan panostettu. En mielestäni nähnyt Nonassa mitään väsymistä viikonlopun koitoksista. Venyttelyä, huoltolenkkiä, nesteytystä ja kotihierontaa ollaan harrasteltu pitkin kautta. Nona on kyllä siitä kiitollinen treenikaveri, että se kestää kovaakin treenaamista. Sille ei ole kertynyt stressikuormaa vaan mielestäni ollaan ihan nousujohteisesti edetty. Toivottavasti tämä suunta jatkuu. Vielä olisi luvassa hiihtopuolella rotumestaruudet ja normimatkojen SM-kisat sekä viesti. Sen jälkeen toivottavasti ehdimme suunnitella agilitystartteja ennen mammahommia.

Ruska on elänyt oloneuvoksena. Mitä nyt vähän temppujumppaa tehty. Ruskalla on juoksukausi käynnissä, niin aksakin on ollut edelleen tauolla (olen hukannut pöksyt). Riipin kanssa on vähän tehty aksaa. Vielä ei fokus ole kunnolla seuraavaan esteeseen, jos ratapätkää tekee. Minulla vaan on pulmana se, uskallanko tehdä namipalkalla fokusta paremmaksi vai pitäiskö kuitenkin palkkana käyttää lelua. Riipi leikkii kivasti, mutta kuollut lelu ei kiinnosta eikä lelun voittamisen jälkeen ole oikeen suurta intoa tuoda lelua minulle. Pääsääntöisesti treenit ovatkin keskittyneet tuohon palkkaamisen vahvisteluun ja siihen, että tekeminen on superhauskaa. Siinä ollaan aika hyvällä mallilla, sillä pieni koiranalku on varsin hulvattoman hauska pomppuriekkumaakri, kun pääsee kentälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti