sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Syksyn kuulumiset

Hiljaista on ollut. Ei ole tarinan kertojaa löytynyt. Syksy alkaa olla takana päin ja talvi tekee tuloaan. Kovasti toivomme, että talvi ja lumet pysyvät nyt maassa kevääseen asti. Marraskuun alku alkoi hyvin lupavilla talvikeleillä, mutta sittenpä ne vesisateet tulivatkin.

Meillä on vietetty harrasteluiden osalta hiljaiseloa. Nona tekaisi heinäkuun lopulla sijoituspentunsa ja tätä nykyä ihka oma koira. Pentuprojekti sujui ilmeisesti hyvin ja neljä reipasta Nonanpoikasta valloittivat omat uudet kotinsa. Oli ne kyllä valtavan ihania ja melkeen sorruin, mutta onneksi viimeinenkin poikanen löysi oman kodin. Nonan kanssa on sitten mammahommien jälkeen käynnistelty kuntoutumista vetotreenien ja aksailun merkeissä. Jälkeäkin ehdimme hieman muistelemaan. Siinäpä olisi meille ensi kesälle tavoitetta. Jos hyvin käy, niin kokeisiin yritämme päästä. Aksailun osalta ollaan taas umpikujassa. Kisaradoilla ollaan ihan eri maata ja se yhteistyö on jossain hukassa. no eipä me olla startattu kuin kaksi rataa. Kontaktit vaatii taas kunnostusta. Minun tekisi mieli luovuttaa, kun ollaan aika kirjaimellisesti umpikujassa. Ei löydetä sellaista molemmille sopivaa kriteeriä kontakteihin, joka toisi varman osuman. Vetolajeissa meno on ollut ihan mukavaa ja suksillekin ollaan jo päästy. Nyt harmikseen tassut aukesivat menneen viikon treeneissä, kun lumi oli karkeaa ja jäistä vesisateiden ansiosta. Hetkeen ei siis reuhdota ladulla.
Nona syyslaitumilla lokakuussa

Ruskan kanssa mennyt kesä ja syksy on ollut mukavien saavutusten aikaa. Kävimme kesäkuussa Lappalaiskoirien PK-mestiksissä, jossa kisasimme AVO-luokassa. Ruska teki maastossa hyvää jälkeä, etenkin henkilöetsinnässä. Esineitäkin löytyi lopulta kaksi ja tottis meni pikkukivasti läpi, joten saimme HK2- koularin ykköstuloksella ja samalla rotumestaruuden. Lokakuun puolessa välissä kävimme myös Lappalaiskoirien agilityn rotumestaruuksissa. Ruska kirmaili tasaisen varmasti kaksi nollarataa ja pokkasi maksi 3 rotumestaruuden. On se vaan niin luottotykki. Nyt Ruska saa jäädä agilityn osalta eläkkeelle ja tähtäämme haussa vielä voittajaan.

Agilityn rotumestaruudet 2016
kuva Marko Tetri

Riipin kanssa yhteinen harrastuspolku ei ole oikeen auennut. Agilityssä me ollaan ihan eri planeetalla. Riipi on alkanut kiertää hyppyjä ja välttää ohjausta. Hypyissä sattui pieni onnettomuus, kun Riipi hyppäsi vähän liian ison loikan ja laskeutui suoraan riman päälle. Tämä siis näkyy edelleenkin suorituksissa. Välillä näkyy valoa tunnelin päässä, mutta nämä hypyt ovat jääneet kummittelemaan Riipille. Pitäisi päästä säännöllisemmin harjoittelemaan. Riipi on vähän aloittanut keppien kanssa ja kontaktejakin pitäisi alkaa tekemään kunhan vaan tietäisi mitä kontakteja alkaa rakentaa. Treeni-intoa ei oikeen ole juoksareita värkätä, mutta kun ei ne puhtaat pysäritkään meille sovi. Myös ohjauksia pitäisi alkaa työstää paljon enemmän, mutta tätä on vähän haitannut tuo hyppyjen kiertäminen. Vetoja Riipi on tehnyt pienesti. Suksillakin on muutamat treenit takana. Kyllä se vetää ja juoksee, mutta välillä vähän katselee taakse. Treeniä lisää vaan.

Meille tuli lokakuun puolessa välillä yksi ihanainen herrakoira hoitoon. Hän oli Manu Ruskan poika. Manu vietti meillä puolitoista kuukautta ja ehti kyllä kotiutua meille hyvin. Hyvin sopeutuvainen, kuuliainen ja helppo poika oli Manu. Manussa oli paljon samaa kuin Ruskassa. Sellainen iloinen touhottaja, kun oli tekemistä luvassa. Toisten urosten kanssa Manu on melko epävarma ja sille tuleekin tarve äijäillä. Tyttöporukassa se viihtyi erinomaisesti. Manuun kyllä pätee hyvin sanonta: aina mukana, ei koskaan tiellä.
Manu, Ruska, Riipi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti