Vuosi 2018

Niin se vaan on vuosi 2018 jo kohta helmikuun puolessa välissä. Uuden vuoden kunniaksi päivitellään hieman meidän kuulumisia. Hirmuisen aktiivista harrastuselämää ei olla vietetty, koska allekirjoittanut on aloittanut opiskelut sekä yrityshommat. No opiskelut kyllä ovat hieman koirailuun liittyviä sillä minusta pitäisi tulla koirahieroja ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen. Opiskelut alkoivat Kajaanin ammattiopistossa tammikuun loppupuolella. Yrittäminenkin on varsin koiramaista, sillä tätä nykyä tämä uimaope opettaa myös koiria uimaan Koirakylpylä AaltoTassussa.

Näiden asioiden myötä on toki meidän lauma joutunut ja päässyt uimaan sekä vatkattavaksi ja palpoitavaksi. Porokoirat eivät ihan aina ole arvostaneet kastelua, vaikkakin Riipi ja Manu jo vähän innostuivat uimisesta. Ruska puolestaan on ollut hieman haasteellisempi saada innostumaan uimisesta. Kuuliaisena koirana kuitenkin ui tarpeen tullen, mutta vain omalla tyylillään.

Uimarit

Ruska keskittyy tarkasti. Vähän jännittääkin.

Manu kauhoo kauniisti koiraa, mutta kuvaaminen pahoittaa mielen.

Nona on onnessaan kun pääsee uimasille.

Riipi on varsin taitava kropan hallitsija vedessäkin.

Meidän alkuvuosi on pitkälti mennyt veto- ja hiihtotreenien merkeissä. Nonan kanssa starttasimme kisakauden eilen Ylikiimingin baanalla. Tuo startti oli meille varsin jännittävä, sillä matkana oli 10km. Onneksemme saimme hiihtää omassa sarjassa eli naiset C luokassa. Kisat tai oikeammin SPKL:n valjakkohiihtokoe oli niin sanotusti sertikisat, sillä valionarvoon tarvittavan matkan tulee olla vähintää 10 km. Yleensä näitä matkoja ei ole ollut tarjolla meidän sarjassa ja A luokassa seisojien kanssa emme välttämättä pysy samassa vauhdissa. Minua jännitti todella paljon se, miten Nona jaksaa yhtäjaksoisesti koko matkan sekä toki se, miten itse jaksasin avustaa Nonan menoa. Nonalla kuin ei hirmuisesti ole tuota vetovoimaa, niin minun tulisi auttaa koiraa mahdollisimman paljon, etenkin ylämäissä, joissa voima korostuu. Myös kierrokselle lähtö vähän mietitytti, sillä baana oli Nonalle ennestään tuttu ja välillä tuo pikkukoira ajattelee ihan liikaa silloin kuin ei tarvisi. Pelkoni osoittautuivat onnekseni turhiksi, sillä Nona juoksi hienosti kokonaiset kaksi kierrosta. Toisella kierroksella huomasi kyllä, että väsy painaa, mutta periksi tuo pikkusinni ei antanut. Muutaman ohituksenkin teimme matkan varrella.

Toiselle kierrokselle kurvaamassa.
Kuva Saara Loukkola

Tulokset kertoivat meille, että menimme luokassamme nopeinta vauhtia. 10 kilometriä taittui meillä aikaan 20,41 varsin helpolla baanalla. Voitto toi kuitenkin sen kovasti halutun vetosertin eli vetovaliokello tikittäsi nyt. Tulos oli kokonaisuutenaan varsin ilahduttava ja osoitus siitä, että treenit ovat olleet tuottavia. Iso kiitos siitä kuuluu loistavalle treeniporukalle. Seuraavat kisat meillä on Kangasalalla, jossa olisi bordercollieiden rotumestaruuskoe. Sen jälkeen onkin vuorossa SM-karkelot Keminmaalla.

Kohti maalia ja ensimäistä vetosertiä.
Kuva Saara Loukkola

 Riipi ja Manu ovat myös vähän makustelleet vetohommia. Riipin kanssa olemme joutuneet palaamaan paljon taaksepäin, sillä syksyllä pieni pehmeä koira koki vähän ikäviä asioita vetotreeneissä. Tämän seurauksena vetohalut ovat olleet vähän hukassa, mutta nyt näyttää taas valoisammalta. Riipi ja Manu ovat olleet toisilleen jäniksinä, sillä olemme rakentaneet Riipillä halua juosta antamalla sen juosta vapaana palkalle. Ja Riipihän onkin painellut hirmuista kyytiä, jospa saataisiin se halu kanavoitua myös vetoon. Manulle Riipi on toiminnut hyvin kirittäjänä ja jäniksenä, joten herrakoirasta on kehittynyt ihan varteenotettava vetokoira. Välillä Riipi ja Manu ovat menneet myös kaksivaljakolla. Matkat ovat olleet todella lyhyitä, mutta olen halunnutkin panostaa vielä siihen mielentilaan ja haluun juosta.

Muutamat aksatreenit olemme käyneet kopasemassa Nonan ja Riipin kanssa. Nonan kanssa ollaan aika hukassa ohjauksen rytmityksen kanssa ja onpa tuo vauhtihirmu vähän unohtanut esteiden suorittamiskriteeritkin. Toiveena olisi päästä hiihtokauden jälkeen työstämään agilityä enemmän. Riipin kanssa on aloitettu kontaktien opettelu. Keppien suhteen täytyisi myös aktivoitua, mahtaa Riipikin jo olla unohtanut sen pienen ajatuksen mikä viime vuoden alussa opeteltiin.

Kevään aikana pääsemme myös käymään poroaidalla paimennushommissa, sillä maaliskuussa on odotettu poropaimennusleiri. Kovasti myös haluaisin saada jonkun porokoirista Porokoirakerhon taipumustestiin, mutta saapa nähdä suosiiko arpaonni.

Rilla neiti (R. Ihana Into)

Vuoden vaihteessa meillä kävi sijoitustyttö Rilla hoidossa. Rillasta oli kasvanut varsin virkeä, vauhdikas ja energinen lapinporokoiran alku. Rilla sopeutui hurjan hienosti meidän laumaan ja arkeen. Vaikka tytöllä oli kovasti vauhtia, niin varsin oppivainen ja kiltti hän osasi myös olla.

Tämän vuoden kohokohtiin kuulunee myös Manun joulukuiset treffailut suloisen rotuunotetun Unnan kanssa. Tuosta lemmenlomasta syntyi 7 lapinporokoiran alkua tammikuun lopulla. Pennut syntyivät Pilvipolun kenneliin. Kävin kurkistamassa pentusia viime perjantaina ja olihan ne jo hurjan söpöjä. Meidän etälauma kasvaa yhden poikasen myötä, sillä yksi seitsemästä veljeksestä tulee sijoitukseen.
Pennuista enemmän täältä: Maatiasmuorin tarinoita